Vasta pikkuhiljaa ymmärrän, että kesä on ihan oikeasti aivan kohta! Puut eivät ole enää hiirenkorvalla ja on enemmänkin poikkeus kuin sääntö, että ulkoilla voi ilman takkia ja kaapista kaivetut ballerinat ovat jokapäiväisessä käytössä. Koulunkaan loppumiseen ei ole enää kuin muutama hupsu viikko... Eilen metsässä jouduin hyttysparven kohteeksi, kun satuin istahtamaan kivelle hetkeksi ja katselemaan koirien puuhailua. Voi kun ehtisikin nauttimaan yhtäkkiä tupsahtaneesta keväästä, mutta varsinkin toukokuu tuntuu taas olevan kevään kiireisin kuukausi. Kaikki treenit starttaavat ilmojen lämmettyä ja iltaisin sekä viikonloppuisin tuntuu riittävän myös muuta ohjelmaa. Ilmiö on niin tuttu viime keväältä, jolloin toukokuulle tuppautui kaikki tapahtumat. Viime blogikerralla ehdin jo uhata, että toukokuu lupaisi aikaa, mutta mitä vielä. Päivän pidentyminen onneksi helpottaa asiaa, enkä varmaan ikinä kyllästy iltalenkkeihin keväisessä auringonlaskussa pelloilla. Kaikki valo, tunnelma ja lämpö. Ja iltaiset tokotreenit lähikentällä porukalla, jolloin suurin aika kuluu vain maassa löhöämiseen muiden treenejä analysoidessa. Vielä kun saisi kevään ihanuuden ikuistettua kamerallekin, mutta se raukka ei ole saanut ulkoilla liiemmin.

Unan toisia nometreenejä vietettiin muutama päivä sitten ja aiheena oli markkeeraukset. En uskaltanut odottaa Ulpukalta pitkillä markkeerauksilla kummoisempaa, sillä niidenkin treenaus on ollut heikossa hapessa. Treenattiin pellolla, johon rakennettiin ykkösmarkkeerauksien avulla koirille muistikuvat tietyistä kulmista, joista löytyy dameja, ja lopuksi heitettiin kakkosia samoihin paikkoihin. Ykkösmarkkeerauksissa ei ollut pitkälläkään matkalla mitään ongelmaa, samoin palautukset pelasivat.

Kakkosmarkkeerauksia tehtiin muutaman kerran viime kesänä lyhyillä matkoilla ja helpoin harjottein, joten ensimmäinen kakkosmarkkeeraus Unalta meni vähän ohi. Se varmaan ajatteli, että onpa ohjaaja pöllö, kun koittaa tieten tahtoen saada meikäläisen katsomaan väärään suuntaan, ja oli ihan vakuuttunut, että ensimmäiseksi heitetty dami on ainoa. Eipä ollut pitkään, kun huomasi myös toisen lennon. Molemmat damit palautuivat kuitenkin, ja uusinta-kakkosmarkkeerauksessa Ulpulla selvästi välähti joku lamppu päässä ja se seurasi molemmat pudotukset paremmin. Jos Una jo treenaamatta kykenee moisiin melko hyviin suorituksiin, siinä riittäisi potentiaalia, jos ohjaaja osaisi valjastaa sen käyttöön!

Niin, se tokoleiri! Blogi on päivittynyt luvattoman hitaasti viime aikoina... Vietimme tosiaan Unan kanssa huhtikuisen viikonlopun Kuusankoskella tokon parissa. Ajattelin vaihteeksi ottaa Unan kokemaan leirielämää, kun reissuilla on yleensä ollut mukana Quattro. Valinta ehkä ei ollut paras: Unan ongelmalista on huomattavasti lyhyempi kuin Qupsuttimen. Toisaalta taas, oli kiva leireillä nuorukaisen kanssa. Qupsukin olisi päässyt mukaan, mutta matkasimme Mintun kyydissä leiripaikalle ja takaisin (kiitos vielä!), eikä auton takaosassa ollut liiemmilti ylimääräistä tilaa neljännelle labradorille.

Leirillä kouluttajina toimivat Pipa Pärssinen sekä Elina Niemi, joiden molempien opeissa saatiin olla. Unan kanssa halusin katsoa läpi tunnaria, jossa esiintyvän epävarmuuden syyksi osoittautui liikkuri. Liike rakoili leirillä muutenkin, kun treenasimme useampaan kertaan käytetyillä kapuloilla, jotka olivat varsin voimakkaasti hajustettuja meidän vuorollamme. Toisena pääjuttuna halusin katsoa Unan palkatonta työskentelyä ja siinä ilmenevää sikailua. Kokeissahan penska on varsin usein seuraamisen aikana pomppinut ja poikittanut, mutta en saanut sitä(kään) ongelmaa esille treeneissä! Seuraaminen kyllä oli aavistukseen tiiviimpää ja perusasennot hukassa, mutta kouluttajan mukaan asento oli varsin suora, eikä liian tiiviskään. Lisäksi treenasimme noutoja metallilla ja ohjatun alkeita, tsekkasimme luoksetuloja (onnistuneita!), ruudun sekä kakeja. Kaikki vaatisi vielä pientä viilausta, mutta paketti alkaa olla kasassa.

 
Väsynyt leiriläinen tunkeutui kainaloon

Kevään ja toukokuun myötä myös ohjatut ulkotreenit heräävät talviunesta. Viime viikolla Una pääsi aloittamaan agilityn alkeiskurssin Ojangossa ja eilen treenasimme toisen kerran alkeiskurssiporukalla. En uskaltanut viime vuonna hakea ryhmään, vaan treenasimme omatoimisesti, sillä halusin tarkistaa pennun sisäiset ominaisuudet luustokuvien muodossa ennen rankempaa treeniä. Terveeksihän se kesällä todettiin, joten siitä ei tarvitse huolehtia. Huomaa, että alkeiskurssisisältö elää ja on muuttunut vuosien varrella: silloin kuin Qupan kanssa aloitimme lajin, tuntui, ettei kukaan, minä mukaanlukien, ollut kuuna päivänä kuullutkaan hyppytekniikkatreeneistä, mutta vuosien varrella sekin käsite on tullut tietoon. Onkin ihan huippua, että tehtiin jo nyt hyppytekniikkatreenin tapaisia harjoituksia!

Aksatreenien lisäksi käyntiin on päässyt nometreenit. Emmin keväällä pitkään uskallanko ilmoittaa Ulpun mukaan, koska meillä homma on vielä niin alkeistasolla. Torstaina pidetyt ekat treenit sujuivat ihan kivasti, kun tehtiin muistiharjoituksia ja katsottiin läpi (nome)seuruuta. Se seuraaminen ei ollut Ulpulla hanskassa, eihän sitä sille siis ole opetettu, mutta oon toivonut jos talven aikana olisi tapahtunut ihmeitä. Ihan kivasti siihen nähden, Unan kuono painui maata kohti jonkun kerran, mutta muuten se seilasi mukana. Omaksi onnekseni ei olla valovuoden päässä muista ryhmäläisistä, sillä suurin osa ei ole vielä startannut nomekokeissa. Ehdin jo pelätä, että ryhmäläiset ovat pelottavia tosinomeilijoita, jotka haluavat aloittaa treenit triplamarkkeerauksilla ja puolen kilometrin linjatreenillä.

Quattron elämään on kuulunut edustustehtäviä, muun muassa viime viikonlopun PetExpon agilitynäytöksessä. Olimme seuralaisten kanssa esittelemässä lajia lyhyen agilityradan avulla messuvieraille sekä lauantaina että sunnuntaina. Qupalle tuollaiset ihmisiä vilisevät massatapahtumat ovat omiaan, sillä rapsuttajia löytyi radan varrelta. Samana viikonloppuna sain varattua Qupsulle toisen tokokoepaikan toukokuulle. Suurin oivallus kevään aikana lienee tullut itselleni, kun alan vihdoin ja viimein ymmärtämään liikkurin merkitystä treenitilanteissa. Ehkä sattumaa, että päästiin Qupan kanssa EVLn asti ilman liikkuroituja treenejä (ihan oikeasti, määrä on laskettavissa yhden käden sormilla!), mutta ylimmän luokan liikkeiden parsiminen kasaan yksin tyhjällä kentällä onkin ollut astetta vaikeampaa. Qupsu ei ole treeneissä ottanut liikkurista häiriötä kovin paljon, pikemminkin en saa itseäni keskittymään täysillä koiraan. Una sen sijaan ei ole pystynyt keskittymään tekemiseen läheskään samalla lailla liikkurin kanssa kuin ilman. Ei siis ihme, että kaikki avoimen luokan kokeet ovat olleet enemmän tai vähemmän kaaosta!

Kevään valoisina iltoina ollaan tavattu koirakavereitakin. Lenkkeiltiin ikuisuuden jälkeen Linnean, Rion ja Avan seurassa, lisäksi käytiin eräs ilta kaveriporukalla Ojangossa (videota luvassa!). Myös Unan Giltsi-äippä oli eräs viikonloppu käymässä. Alkukesän suunnitelmiakin on vahvisteltu viime aikoina ja tiedossa on pidemmän matkan reissua niin kaksi- kuin nelijalkaisillekin!

Ei ole omena kauas puusta pudonnut....

Keväällä tietoon tulleet kiertopalkintouutiset ovat jääneet päivittämättä. Unalle myönnettiin viime vuoden tokotulosten perusteella Uudenmaan noutajien Vuoden tokotulokas -kiertopalkinto vuosimallia 2011! Lisäksi itselleni myönnettiin kennelpiirin toimesta Vuoden nuori koiraharrastaja -kiertopalkinto viime vuoden koiraharrastusten perusteella. Ei siis ollut vuosi 2011 lainkaan huono!

Viime viikonlopun vietimme Unan kanssa labbisten tokoleirillä, josta myöhemmin enemmän lisää. :)

Unan tokotulokaspalkinto

Tokotulokas ja kennelpiirin pokaalit

Vierailimme pääsiäisen aikaan taas koirien kanssa uimassa. Suuntana tällä kertaa oli Hyvinkään koirauimala. Unan ja Qupan uintiseurana oli niin ikään labbis Olavi ja pienenpieni Osmo-bordercollie. Qupsu aloitti jälleen ulvomisen autosta ulos hypättyään ja piti melkoista mölinää ennen kuin pääsi allasalueelle. Viisaampi Ulpu piti onneksi suunsa tukossa...

Aikansa uituaan Qupa siirtyi pallojen kanssa läträämiseen. Se parhaimmillaan hamstrasi koko altaan pallot käyttöönsä ja sukelteli niitä altaanreunalta. Elukan riemulla ei ollut rajaa, kun se sai pelailla tennispalloilla samaan tyyliin kuin kesällä! Tuossa videolla on tapahtunut pikkumoka, siinä toistuu sama pätkä kahteen otteeseen, vaikka en edes huomannut tuplanneeni mitään. Älkää siis ihmetelkö.

Tokoaktiivisuus on viime aikoina nostanut päätään kiitos sulaneiden lumien. Qupalla tuntuu olevan kevättä rinnassa, se on niin innokkaana treenaamassa ja osallistumassa, että homma muuttuu helposti sähläämiseksi. Olen niin tottunut laama-Quattroon, että sen uusi moodi tuntuu niin hassulta! Liikkeissä riittäisi vielä hiomista ennen kevään kokeita, mutta vakaa aikomus on kisata jälleen ensi kuussa. Unan älykkyysosamäärä sen sijaan on vakuuttanut viime viikkojen aikana minut, sillä ollaan vihdoin päästy tunnarissa siihen vaiheeseen, että kaikki kapulat ovat näkyvillä kuin kokeessa. Ja pentu on pätevä ja palauttanut oman nuuskittuaan kapulat läpi! Tuulta tunnari sai alleen sen muinaisen kouluprojektin myötä, jolloin pidin tunnaritreeneistä päivittäin lukua yllä ja olen edelleen rustannut ylös päivän tunnaritreenin lopputuloksen. Epäonnistumisia ei ole tullut vähään aikaan, mutta koitan vielä olla huokaisematta helpotuksesta, sillä tämän tekstin jälkeen tunnari tuskin onnistuu!

Qupan treenit agilityn parista on ikuistettu alla olevaan videoon parin viikon takaa. Videolla on toinen yrityksemme ja Qupsulla oli ihme possuilua keppien kanssa. Ekalla keskenjättämisellä se luuli, että heitin namin sille, kun heilautin kättä, mutta pari seuraavaa kertaa oli silkkaa sikailua.

Maaliskuussa juhlitaan meillä koirien synttäreitä urakalla, sillä vain yhdeksän päivää Ulpun jälkeen Quattro täytti vuosia. Ja vieläpä kuusi. Herra on muuttunut vuosi vuodelta höpömmäksi: Qupa kaksi vuotta oli pesunkestävä kovis, joka ei suostunut tulemaan syliin lellittäväksi, mutta pennun tulo taloon pehmensi elukkaa ja Qupsu kuusi vuotta aina silloin tällöin änkeää syliin ja sitäkin useammin kainaloon nukkumaan. Varsinainen halinalle siis. Quattrolle tarjottiin kuuden vuoden kunniaksi kakkua, samoin kuin Una sai kakusta oman lohkonsa. Lisäksi Qupsu sai synttärilahjaksi oranssin WetKongin, jolla toivottavasti kelpaa läträtä kesällä. Ainakin se kelpasi sisäpeleihin pallohullulle, sillä se koostui kahdesta erikokoisesta pyöreänmuotoisesta osasta.

Synttäripäivän aktiviteetiksi Qupalle tarjottiin elämysmatka Viikkiin ja uuteen metsikköön. Samojen lähipolkujen tallaaminen alkaa jo tympimään, joten vaihtelu virkisti ainakin kaksijalkaista. Kuvanottotilanne keväisillä rantakallioilla tosin ujostutti päivänsankaria, sillä viereen tungettu Salli on esittänyt Qupsulle ainakin sen mielestä tarpeeksi usein hammaskalustoaan, että uhri koki paremmaksi hivuttautua kauemmas.

Ennen Mangon kotiinpaluuta kävimme pienellä porukalla treenaamassa lähikentillä. Treenaamisesta ei oikein tullut mitään, siltä ekalta hiekkakentältä saatiin häätö nelikymmenpäisen palloilijajoukon ilmestyessä paikalle ja kylän toinen kuiva kenttä oli hiekoitettua asfalttia. Qupsu vihaa asfalttia, ja vielä enemmän vihaa sitä hiekan kanssa, joten en viitsinyt rääkätä sitä kuin juoksuttamalla pari kertaa ohjatun noudon läpi. Se sipsutti niin säälittävästi varpaillaan terävien kivien välissä, että teki varmaan kipeää... Kuvatodisteet Unan seuraamisesta taasen todistivat, että se on painunut mukavasti taaksepäin, eikä kulje niin tiivistikään.

Viikonloppuna hylkäsimme Quattron pariksi tunniksi kotiin ja lähdettiin Unan kanssa tyttöjen kesken kaupungille, Unalle toki kaivettiin kaapista parhaimmat päälle muffinipannan muodossa. Se oikea syy Stockmannin hajuvesiosaston läpiseilailulle ja kantakaupungin upeiden talojen ihailulle kuitenkin löytyi muualta, sillä lähdettiin ainoastaan viihdyttämään Tuulia ja suureen maailman totuttelevaa Kaapoa. Vierailimme toki Stockalla ja Tuomiokirkolla, mutta lähinnä vaelsimme ihanan kapeita katuja muutaman tunnin ja ihailtiin ihania vanhoja rakennuksia. Matkustaminen julkisilla kulkuvälineillä oli huomattavasti helpomaa yhden ja vielä pieneen tilaan tungettavan koiran kanssa. Ruuhkaiseen ratikkaan sain majoitettua Ulpun pieneen tilaan jalkoihini ja junassakin se meni penkin alla hyvin. Qupakin on kyllä tungettavissa, mutta rajalliseen tilaan!

Pikku-Ulpu täytti tänä keskiviikkona hulppeat kaksi vuotta! Tuntuu hassulta, on kuin eilinen, kun se saapui meille, mutta toisaalta tuntuu kuin Una olisi ollut täällä aina. Mutta kaksi vuotta tuntuu silti menneen hirmuisen nopeasti! Pentu ei onneksi ole muuttunut pennusta miksikään, ainoastaan kokoa on tullut jokunen senttimetri ja kilo lisää. Sylissä on Ulpu viihtyy edelleen, käytös on pentumaisen häseltävää, ja mitä parhainta: pentu näyttää edelleen pennulta! Toivottavasti pysytkin pentuna, Una!

Pikkuisen synttäreitä oli viettämässä Qupan lisäksi myös Mango, joka on meillä lomailemassa isäntäperheensä niin ikään ollessa lomailemassa. Tytöt ovatkin painineet ja pinkoneet urakalla alkuviikon ja tassut alkavat pikku hiljaa painamaan lähes viikon juhlimisen jälkeen. Qupan elämä onkin ollut rentoa, kun se on kerrankin saanut nukkua päivällä, Mangon hoidellessa Unan kanssa leikkimisen.

Kulunut viikko ei ole sisältänyt täytekakun syömistä lukuun ottamatta mitään sen erikoisempaa. Viikko on mennyt parannellessa viime viikonlopun kasvattajakurssilta kertynyttä univelkaa, mutta se kaikki oli sen arvoista. Kurssi oli mielenkiintoinen ja huolenaihetta herättänyt loppukoekin meni kunnialla, ja heittämällä läpi. Maanantaina vierailimme Ojangossa agitreeneissä, joista luvassa videonpätkääkin tuonnempana. Ulkokentiltäkin lumi on hävinnyt vauhdikkaasti, joten ehkäpä päästään piakkoin treenaamaan kevätauringossa!

 
 
 
 
 
 Una 2 vuotta

Ollaan vietetty varsin rentoa talvielämää. Käytiin juoksemassa Qupsun kanssa yksi agistartti hiihtoloman puolella, eläin oli omistajansa tavoin lomafiilingeissä ja tulos jäi laihaksi. Olin maailmankaikkeuden huonoin kartturi, kun sipsutin uhkaavan läheltä kaikkia siivekkeitä ja olin lentää nenälleni, enkä mahtanut muistaa rataa millään. Plussana unohdin Quattron pituudella selkäni taakse ja se oikaisi puolesta välistä pois. Qupakin juoksi laiskasti ja kyselin treeneissäkin vähän kommentteja sen menosta. Hallialustalla se selvästi hakee ponnistuspaikkaa enemmän kuin ulkona, eikä pysty, halua tai uskalla juosta yhtä kovaa kuin ulkokentillä. Ehkä kyse on vain alustasta, mutta totesin, että olisi aika käyttää koira myös hierojalla pidemmän tauon jälkeen. Näin ollen matkaammekin tulevalla viikolla hierojan käsittelyyn, ja Unallekin on pieni hetki varattuna Qupan hieronnan jälkeen. Una ei vaikuta olevan mistään kohdasta jumissa, mutta ajateltiin, että sekin saa hetken totutella olemaan hierottavana, jos joskus tarvitsee. Luultavasti tälläkin kertaa käydään suurempi kamppailu Qupan kanssa, sillä se ei hevillä suostu rentoutumaan kyljelle moisessa tilanteessa. Una taasen on penskasta pitäen röhnöttänyt milloin missäkin mitä kummallisimmissa asennoissa, joten sen ei pitäisi olla ongelma.

Lähestyvä kevät- ja koekausi ovat saaneet tokoilut muuttumaan säännöllisimmiksi. Ollaan pidetty muutamat yhteistreenit myöhäisiltapäivästä, sillä valo sallii sen jo. Katselin juuri viimekesäisiä tokokoekuvia ja into olisi taas kova kisaamaan, mutta koe puuttuu! Unan tunnarisolmu alkaa päivä päivältä ratkeamaan ja lisämotivaationa uhrauduin tekemään koulutyöni kyseisenlaisen hajuerottelun opettamisesta, joten mun on pakko treenata ja koota muistiinpanoja päivittäin. Se ainoa ongelma koiriin liittyvissä töissä on, että niitä ei voi säästää edellisiltaan opetettavaksi ja päivät alkavat jo nyt käydä vähiin. Niin, damitkin suunnittelin kaivavani kaapista ulos piakkoin, sillä viime kerrasta on vierähtänyt taas aikaa. Päästiin Unan kanssa mukaan keväällä starttaavaan muutaman kerran nomeryhmään, joten sieltä toivottavasti saadaan lisävinkkejä treenailuun, sillä olen nometreenien suunnittelussa siitä onnettomimmasta päästä. Ryhmä oli suunnattu koirakoille, jotka aikovat startata alokasluokassa tänä kautena, joten ehkä senkin osalta aktivoituminen olisi ihan fiksua... 



Viime viikolla vietettiin yksi ihanan aurinkoinen aamupäivä Paloheinässä, sillä opiskeluiden sijaan päivä oli varattu pulkkailuun tahi sauvakävelyyn. Otin kahden sauvan sijasta mukaan talutushihnat ja koirat, mistä ei tullut onneksi valitusta. Liikunnanopettajani rapsutteli muiden ohella koiria ihastuksissaan, ja päivitteli samalla Unan olevan pentu vielä. Ei ollut ensimmäinen, joka hämmästyi, kun kerroin elukan täyttävän pian kaksi. Lähes kaikki lenkeillä vastaantulevat ja juttelemaan alkavat ihmiset avaavat sanaisen arkkunsa juuri kyselemällä jaloissa häsläävän "pennun" ikää. Paloheinässä syöksyttiin Tuulin ja Sallin kera hiihtäjiä pakoon ilmeisesti ainoalle kävelyyn tarkoitetulle metsätielle. Kaikki hyvä, kuten tiekin loppui aikanaan, ja ensimmäisen ladunylityksen tarkoituksena Pitkäkoskella oli syöksyä metsään umpihankeen pois harvalukuisen hiihtäjäjoukon tieltä. Meinasi koitua ongelmaksi sekin, kun erään mieshiihtäjän mielestä teimme syntiä hipsimällä ruuhkattoman latu-uran yli. Hohoijaa, talvi ilman kärttyisiä hiihtäjiä ei olisi talvi lainkaan. Onneksi tämä oli reissullamme ainoa tapaus, sillä loppukilometrit tarvottiin hangessa ilman yhtään vastaantulijaa!


Nyrpeä lenkkeilytrio

Kävimme testaamassa jo jokin aika sitten Helsinkin tupsahtaneen koirauimalan. Allas ei pienuutensa vuoksi mahdollistanut samanlaista uintikokemusta kuin edellisvuosilta tuttu Hyvinkään kylpylä, mutta sopi vallan hyvin pulikointiin ja mielenvirkistykseen näin talven keskellä. Qupsun loikat yltivät lähes altaan päästä päähän, kun se otti vauhtia lähtörampista. Una sähläsi seassa ja varasti muiden leluja minkä ehti, kun taas labradorivahvistuksena mukana ollut Mambo joutui Qupan teilaamaksi ja tyytyi aluksi astetta rauhallisempaan menoon - kuten kalastelemaan leluja altaan reunoilta.

 
 
 
 
 
 

Tuli kuukauden tauon jälkeen kaivettua tokovihko pöydän perukoilta esiin, päätin meinaan, että on taas aika ryhdistäytyä. Tammikuun treenit olivat varsin hajanaisia - koulu ei antanut paljon ylimääräistä aikaa sekä ainainen pimeys ja kirpeät pakkassäät jäädyttivät niin minun kuin koirien tassut. Nyt on voinut ottaa vähän rennommin, aikaa, valoa ja intoakin on riittänyt säännöllisempiin treenihetkiin. Quattro omistaa edelleen kauneusvirheitä: seuraaminen on muuttunut vinompaan suuntaan, samoin kuin perusasento ja liikkuroidun treenin määrä on pyöreä nolla. Unalle liikkeet ovat iskostuneet pääkoppaan varsin helpolla, niin, kaikki paitsi tunnari. Tunnaritunnelin päässä tuntui näkyvän valoa vielä joku aika sitten, mutta tämän viikon aktivoituminen on vienyt asiaa huonompaan suuntaan. Mulle iski alkuviikosta, samoin kuin eilen, karmea epätoivo Ulpukan tunnarin suhteen. Surkea olo, kun kaikki epäonnistumiset eli väärän tuomiset tai lamaantumiset johtuvat vain ja ainoastaan omasta käytöksestäni. Lisäksi opetettava liike on niin helppo nenäänsä käyttävälle koiralle, että edistymisen tiellä olen ainoastaan minä itse. Enkö oppinut mitään käydessäni Qupsun kanssa läpi mutkaista taivalta täydestä katastrofitunnarista tunnariin, jonka onnistumiseen voin luottaa satakymmenprosenttiseksi? En ilmeisesti. Tai saatoin oppia, mutta oletan vielä niin sinisilmäisesti kaikkien koirien toimivan samalla moodilla, vaikka tiedän yhtä hyvin, ettei se pidä paikkaansa. Ja olen oppinut sen jo useaan kertaan kantapään kautta.

Unan tunnarin pohjatyön rakennus onnistui hyvin, edistystä oli havaittavissa, mutta mokasin koko homman vaikeuttamalla harjoitusta liikaa liian nopeasti pienen tauon jälkeen. Ehkeivät edellytyksetkään onnistumiselle tällä viikolla ole olleet kaikista parhaimmat, sillä Unalla on juoksut parhaimpine päivineen. En silti pistäisi kaikkea juoksujen piikkiin, vaikka ne ovatkin tehneet likasta normaalia haaveilevamman. Pohdin jatkosuunnitelmaa eilen, ja päädyin kaikkien paperilappujen ja käpyjen sijaan jatkamaan edelleen kapuloilla harjoitusta asteen helpottaen. Siinäkin on edelleen varjopuolensa, haluaisin pystyä palkkaamaan koiran nuuskimisesta, en noutamisesta, johon Ulpu on muutenkin hulluna. Tuntuisi kuitenkin tyhmältä vaihtaa menetelmää, kun homma on painunut pikkuisen aivokoppaan jo puolittain. Jatketaan siis samalla tiellä edelleen ja asiaa täytynee pohtia yhä.

Vietin viime viikolla koeviikkoa, joten aikaa olisi ollut vaikka mihin! Suunnittelin, että tapaisin koirien kera ainakin koirakavereita ja -tuttuja, kävisin Haltialassa hiihtäjien tappavista katseista huolimatta ja kaikkea muuta hauskaa, mutta suunnitelmat peruuntuivatkin, kun Una sai kennelyskän. Sinänsä hyvä, ettei se joutunut kahdeksan tunnin päiviä pahimman köhänsä aikana olemaan yksin kotona, mutta kerrankin oltaisiin ehditty tehdä jotakin valoisan aikaankin. Jo lähes pari viikkoa sitten alkanut köhä ei kestänyt pahana kuin muutaman päivän, mutta Una oli totaalilevossa viime viikonloppuun saakka. Tartunnan alkuperää ei tarvinnut kauempaa miettiä: lähipelloilla on sairastunut kymmenkunta koiraa, ja vaikka Ulpu ei olekaan kenenkään tuntemattoman kanssa ollut nenäkontaktissa, on tauti päässyt pomppaamaan. Emme tosin tainneet olla ainoita pääkaupunkiseudullakaan, mikäli on tuttujen koirablogeja ja tarinoita uskominen. Jo usemman kerran kennelyskän sairastaneeseen Qupsuun tauti ei ole ainakaan tähän mennessä tarttunut, luulisi, että se olisi jo parin viikon aikana tarttunut, jos on tarttuakseen.

 
Onneksi Una parantui yskästä kohtuullisen nopeasti ilman lääkkeitä, joten siirtyminen normaalielämään on voinut alkaa. Remmilenkit korttelin ympäri keräsivätkin pikkuiseen valtavan energiamäärän, joka purkautui välillä niin lapasessa kuin hihnassa roikkumisena. Normaaliin arkeen paluun myötä Una onkin päässyt roikkumaan ja rienaamaan Qupsua, niin sen ei tarvitse roikkua mun lapasissa kaiken aikaa.
 
Päästiin maanantaina Qupsun kanssa jälleen hallitreeneihin, joista videokin alapuolella. Kuvausteknisistä syistä yksikään rata ei ole videolla kokonaisena, ja kun lätkäisin pätkät koneella yhteen, videonlaatu koki kovan kolauksen, jonka voi huomata tuosta. Taisi siis olla elämäni ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun alan muuttelemaan videoiden muotoa, leikkimään leikkaa-liimaa-leikkiä ja tallentamaan videon lopulta useampaan muotoon ennen kuin se oli nettikelpoinen. Kun se vihdoin siirtyi nettiin, huomasin laadun olevan tuota...
 Qupa kuitenkin oli varsin pätevä, punainen suora putki koitui ongelmaksi, sillä Qup ei meinannut kääntyä sieltä millään äänen suuntaan, vaan oli satavarma, että matka jatkuu vasemmalle. Parhaiten toimikin viimeinen kokeilu eli kävin nappaamassa sen sieltä matkaani muutaman lisämetrin avulla. Viimeisellä radalla mun myös oli tarkoitus tehdä persjättö hyppysuoran päätteeksi, ja Alma sanoikin, että kun saan Qupan törkkäistyä viimeiselle hypylle ennen suoraa, mun tulisi pinkoa täysillä eteenpäin ja olla unohtamatta koiraa selän taakse. Puolet onnistui - onnistuin siis kyllä pinkomaan, mutta unohdin jälleen Qupan selän taakse ja se ehtikin kiivetä Alle ennen kuin edes reagoin! Mulla olisikin totaalisesti parantamista, että muistaisin vilkaista edes välillä taakseni, enkä aina olettaisi Qupsun tulevan mukana. Olen saanut kuulla tästä jo vuoden, joten ehkä vihdoin olisi aika oppia. :D Muutaman riman Qupsu tiputti alas, nekin kohdissa, joissa ohjaus olisi saanut olla parempaa.