Unan ensimmäinen virallinen näyttelykoitos oli sunnuntaina ja kunniakkaasti se oli ilmoitettu labradorien erkkariin, mistä löytyi jos jonkin moista näyttelychampionia, sekä myös Ulpu. Valmistautuminen aloitettiin jälleen ajoissa, kaivoin edellisenä päivänä näyttelyremmin pallolaatikon pohjalta ja treenattiin iltalenkin yhteydessä. Niin, kyllähän se kotona ihan kivasti meni, tai sanotaanko näin että ei se osaa kotonakaan seisoa kuin kunnon näyttelyturre. Lisää eksotiikkaa näyttelypäivään toi Unan juoksut, mutta yksikään uros ei onneksi karannut penskan perään.
 Junnuluokkaan oli ilmoittautunut muutama muukin meidän lisäksi, tarkemmin sanottuna 32 kipaletta. Ulpun alkuesiintyminen oli ihan jees, se ravasi kiltisti, mutta kun lopulta tuomari otti Unan tarkempaan syyniin, sille tapahtui jälleen totaalilukkiutuminen, häntä ei heilunut ja penska esitti vakavaa. Sille on ehkä liikaa iskostunut tokoseisominen päähän, enkä meinannut millään saada sitä edes korjaamaan jalkoja tai vaihtamaan asentoa. Ehkä lihapullan maaginen voima olisi auttanut asiaa, mutta olin varustautunut ainoastaan kuivilla ruokanappuloilla. Tai sitten huonon esiintymisen syy löytyy huonosta esittäjästä... Tuomari arvioi Unan EH:n arvoiseksi, mitä lähinnä toivoinkin, ja arvostelukin oli ok.

Quattron tassulle kuuluu vihdoinkin hyvää, kakkoskynsi vaati edelliseen verrattuna viikkoa pidemmän paranemisen, mutta vihdoinkin kolmen viikon pakettirumban jälkeen se ei enää vuoda verta pahemmin. Qupa pääsi eilen jo tokoilemaan vauhdikkaammin sekä tapaamaan koirakavereitaan viikonloppuna. Tokotauosta ehkä seurasi jotakin hyvääkin, en olisi uskonut näkeväni sitä päivää, kun Qupa seuraa ja hyppii samalla innokkaasti!

Tänään selvisin poikkeuksellisesti jo puolen päivän maissa kotiin ja suunnattiinkin koirien kanssa nauttimaan ihanasta talvisäästä pelloille. Tavattiin reissulla myös ensimmäinen hiihtäjä, joka ei katsonut ladulla käveleviä koiria pitkin nenänvarttaan, jopa pysähtyi moikkaamaan ja rapsuttamaan! Historiallista?