Eilen oli niin järkyttävä ilma, joten lähdettiin kentälle treenaamaan pidemmän lenkin sijasta. Aluksi jätin Quattron paikallamakuuseen piiloon ja lähdin rakentamaan ruutua. Aika oli noin 10 minuuttia, ja Qupa ei ollut edes kääntynyt lonkalleen!
 Ennen ruutua otin pikkupätkiä seuruuta, jätkä oli ihan tajuttoman kivalla vireellä mukana ja yritti tosissaan, vaikkei aina ihan onnistunutkaan, seurasi vähän vinossa, mutta en jaksanut puuttua siihen, kun yleensä tulee rauhallisemmin.
 Ruutua häiriömerkkejen kera, ekalla kerralla Q lähti kaartamaan kohti häiriötötsiä, mutta korjasi hyvin ja meni ruutuun. Ruudussa paikat oli tosi kivoja, jäi keskelle ja pysähtyi hyvin. Loppuosaakin pitäisi treenailla, eilen otin kerran, ja Qup juoksi ruudusta täysillä ja pamahti jalkaani, hohhoh.
 Ohjatun suuntia treenailtiin namialustojen kanssa, noin viisi toistoa molempiin suuntiin ja possu älysi idean tosi nopeasti! Ollaanhan me sitä tosin jo joskus treenattukin, mutta sitten se on vaan jäänyt.
 Tunnari otettiin vain yhden kerran ja vaikka Qupan vire oli aika ylhäällä, niin malttoi nuuskia hyvin.
Treenit oli kokonaisuudessaan ihan superit, Qupa oli täysillä mukana, työskenteli kivasti ja selviytyi kompatehtävästä eli tunnarista parin lihapullan arvoisesti!
 Päivällä ehdittiin tekemään vielä muutama linjatreeni viime viikolla muodostettuihin muistipaikkoihin ja ihan sujuvasti meni sekin.

Uudempia kuvia luvassa pian :)