Luvassa tokopainotteista päivittelyä jälleen. Quattron kanssa vietettiin viime viikon viikonloppu Inkoossa Labradorikerhon tokoleirillä. Suunnitelmissani on ollut ilmoittautua mukaan jo parina vuonna, mutta jostakin syystä leiri on jäänyt aina väliin.
 Pitkän pohdinnan ja järkeilyn jälkeen päätin ottaa Qupan mukaan, sillä se on viimeksi ollut ohjatuissa treeneissä joskus pari vuotta sitten. Harmi vaan, ettei mulla ollut Unaa mukana, sillä leirille tuli monta muutakin uppista! Silläkin perustelin, ettei Unalla ole suurempia ongelmia, kun taas Qupalla niitä on alkanut ilmetä liiaksikin... Saavuttiin Qupsun kanssa Inkooseen, keskelle ei-mitään, jo perjantaina ja koulutukset starttasivat lauantaina. Qupan päänmenoksi suunnittelin seuraamista ja tunnaria, joista viimeinen meni pelleilyksi. Qupa nappasi väärän, mutta pistän sen osittain omaksi syykseni, sillä näin Qupasta jo lähettäessä, että se tuskin malttaa nuuskia kapuloita läpi. Onneksi voin lohduttautua sillä, että se harvoin kehässä jaksaa sählätä. Sunnuntaina luvassa oli ohjattua, johon neuvot tulivat ihan oikeasti tarpeeseen. Saatiinkin hyviä vinkkejä siihen, miten saan Qupsun kääntymään oikeaan suuntaan ja irtoamaan tarpeeksi. Iltapäivällä luvassa oli vielä leikkimielistä kisailua joukkueissa ja ryhmäpaikallaolot. Qupa sentään oli pätevä paikallaolija! Loppuillan saikin sitten epätoivoisesti koittaa kuurata huonetta siistimpään kuntoon kuran ja karvan alta. Vähän epätoivoista, jos niinkin voisi sanoa.


© Tiina Jurvakainen

Eilen koitti Unan tuomionhetki (siis lähteekö se pikapostilla Vasaraisiin kasvattajalle vaiko ei :) sillä olin ilmoittanut penskan möllitokoon. Halusin nähdä keksiikö se mitään yllätyksiä kokeenomaisessa tilanteessa, mutta huoli oli lienee turha. Lisäjännitystä kuitenkin aiheutti se, että Ruuti ja Linnea kisasivat samassa luokassa, ja Ulpu ja Ruuti oli laitettu paikallaolossa vierekkäin. Vaan ei ollut syytä laittaa Unaa postipaketilla länsirannikolle, sillä se oli varsin pätevä plikka!

Luoksepäästävyys 9 Ai miten niin se hyppäsi tuomarin syliin?
Paikallamakuu 10 Vaikka Una ei ole ikinä noussutkaan ylös, jaksoin silti huolehtia turhaan. Ainut vaan, ettei Ulpu vilkaissut kuin muutaman kerran minuun, tuijotti possu koko ajan Linneaa!
Kytkettynä seuraaminen 9 Minusta jees, tuomarin mielestä liian tiivistä.
Vapaana seuraaminen 9 Samat sanat, tiiviyden lisäksi Una vielä edistikin vähän.
Maahanmeno 10 Pätevä.
Luoksetulo 9 Liian tiivis perusasento. Höh.
Seisominen 8.5 Lopun perusasento kaksoiskäskyllä ja hitaasti.
Hyppy 9.5 Lopun perusasento edelleen hidas, ehkä siis syytä treenata.
Kokonaisvaikutus 10 Una työskenteli kivasti ja näyttikin kuulema siltä.

Jeejee, saan olla tyytyväinen siihen, että Una ei laamantunut tai keksinyt mitään muutakaan kehässäoloaikana, vaan työskenteli niin kuin oletinkin. Pisteitä saatiin ALO1 187.5 ja se oikeutti vielä kivaan voittoonkin. Palkinnoksi saatu nahkalärpäkepatukka oli Unan mielestä ihan huippu, jopa niin huippu, että se oli rikki jo illalla.

Iltapuhteena käytiin tänään vielä lähikentällä tokoilemassa. Qupa aloitti puuduttavan pitkällä, neljäminuuttisella EVL-seuraamisella, johon olen supersupertyytyväinen. Qupsu piti kontaktin hyvin eikä poikittanut pahemmin ja mikä parhainta, sen vire ei päässyt laskemaan. Suoritus on mulla videoitunakin, mutta sen katsominen koettelee varmasti muiden hermoja, joten jätän sen julkaisematta. Itse olen sen katsonut jo useampaan otteeseen läpi ja fiilistellyt työn tulosta. Ohjattukin liikkuroituna sujui kivasti, samoin tunnari. Vaan on niitä huonompiakin hetkiä mahtunut mukaan, eiliset treenit olivat pohjanoteeraus, ensinnäkin oli virhe lähteä kentälle mitään suunnittelemattomana, toiseksi Qupsu oli laiskalla tuulella ja kolmanneksi kentälle sattui muutama kaverini, niin homma meni oikeastaan vaan tennarin heittelemiseksi. Unan ohjelmassa oli tänään luoksaria ja noutoa. Ohjatun kapula heiluu ja pyörii Ulpukan suussa, mutta normaalilla se on sitten ihan jees.

Pääsiäislomalla tuli kaivettua damitkin esiin ja tehtyä pari treeniä Ulpun kanssa. Lisäksi käytiin nauttimassa Haltialan maastoista viikonloppuna Mambon seurassa. Tytöillä oli kivaa kirmata pitkin peltoa ja metsää, Qupa kolmantena pyöränä tyytyi jauhamaan tennaria.