Maanantaina käytiin ekoissa UMN:n treeneissä Purinalla. Vetäjänä oli Heidi, ja meitä oli noin seitsemän koirakkoa paikalla. Alotettiin paikallamakuulla, 3½ min, ohjaajat ulkona. Tosi hyvä, että Quattro tottuu myös, että lähden hallista pois, ettei rupea panikoimaan, että lähtisin kauemmaksikin. Quu oli ottanut taas lepoasennon, kääntynyt lonkalleen, mutta ei ollut onneksi siitä keikkunut suuntaan tai toiseen. Perusasentoon se ennakoi, pitäisi muistaa olla pyytämättä sitä.
 Luoksari oli hieno, sitä ei olla vähään aikaan treenailtu, mutta ihan hyvin on pysynyt mielessä. Käytin takapalkkaa, molemmat pysäytykset oli tarkkoja, vähän vinoja tosin, mutta maahanmeno oli mun mielestä tosi nopea.
 Odotteluaikana treenailtiin kaukoja, vaihdot ihan ok, pitäisi matkaa rueta kasvattamaan koetasoon. Seuraamisessa käännöksiä, edelleen hakusessa, mutta edistystä on tapahtunut.

Keskiviikkona treenattiin ruutua, ihan sikamegaüberhieno! Q on sisäistänyt idean tosi hyvin, otettiin noin 10 metrin matkalta, painui ruutuun täysiä ja pysähtyi melkein keskelle! Vitsit, oon iloinen, että ei tartte miettiä tuota palkkausmekanismia enää, että miten saisin sen keskelle ruutua, enkä merkille. Jeejee!
 Yksi metsku otettiin, palautuspaikkaa tulisi vielä vahvistella, tosin liukas kenttä saattoi vaikuttaa vähän.
 Innostuttiin myös maanantailta tekemään luoksaria, eka oli tosi hyvä, sen jälkeen rupesi tekemään läpijuoksuja, kun tajusi, että palkka ei olekaan takana, vaikka kuinka heittelin sinne ilmaa. Otettiin vikaan takapalkka mukaan, niin johan oli pysäytykset ja vauhti mallillaan.

Tunnarikin rupeaa sujumaan hyvin. Eilen lueskelin Ruutin blogista tunnaritreenikirjoitusta, ja huomasin, että meilläkin voisi toimia se, että viljelen kapuloiden ympäristön nameilla. Tänään testattiin, ihan erilaista menoa oli, kun Q söi ensin namit ja sen jälkeen rupesi nuuskimaan kapuloita. Tällä kertaa annoin Quun mennä omaa vauhtiaan, ja ei se onneksi kiirehtinyt minnekään. Ah, idea tuli tosi tarpeeseen, sillä Quun nenätyö puuttui kokonaan, ellen itse ollut vieressä rauhoittamalla sitä. :)