Viime sunnuntaihin mahtui paljon kyyneleitä, ehkä vähän haikeuttakin, mutta ennen kaikkea iloa. Kisasimme Quattron kanssa helteisessä tokokokeessa Askolan tuulettomalla hiekkakentällä. Olosuhteet olivat mitä mainioimmat, mutta ilma oli läkähdyttävä jo aamuyhdeksän jälkeen, kun mittakaavassa kyläkokeet suurehko EVL (14 koirakkoa!!) alkoi. Jonkin ylijumalan tai henkisen viestinnän kautta toiveeni oli otettu huomioon, ja päästiin Qupsun kanssa starttaamaan numerolla 1! Ehdin jo kauhistella, että edessä olisi paikallaolojen jälkeen tuntien odotus... Parhaimmat saivat odotella kolme tuntia, eikä ollut varmaan kovin hupaisaa, vaikka aurinko painuikin pilveen jo niihin aikoihin.

Edellisen kokeen jälkeen ehdimme vain muutaman kerran treenata: näkyi suorituksessa, ja tukahduttavan kuuma ilma: näkyi sekin suorituksessa. Pidemmittä puheitta, tällä kertaa Harri Laisi jakoi seuraavanlaisen rivin:

Paikallaistuminen 10
Paikkamakuu 10 Ekana oleminen on kyllä mukavaa: koiran saa laittaa heti maahan, ja Qupalle ei tulisi mieleenkään raahautua naapurin käskyllä istumaan, sillä onhan ylösnouseminen alasmenoa raskaampi suoritus.

Tunnari 9 Nopea ja tarkka nuuskiminen, mutta palautus ravilla
Ruutu 8 Voi itku... Merkki taasen hieno, mutta ruutu-käskyllä lähti taas etuviistoon pyörimään!! Tällä kertaa kyse ei ollut edes hahmotusvirheestä, sillä oranssit kartiot erottuivat vallan mainiosti hiekkakentän keskeltä, eikä häiriömerkkejä ollut yhtään! Maltoin itse kuitenkin pysyä rauhallisena toisin kuin viime kokeessa, enkä käyttänyt paniikissa kaikkia sallittuja käskyjä, vaan odotin, että Qup kipittää takaisin merkille hakemaan lisäohjeita. Aika kätevää, että sen on moisen niksipirkan oppinut ihan itse, sillä merkiltä sain lähetettyä Qupan uudelleen ruutuun. Lähtihän se jopa oikeaan suuntaan, mutta bongasi matkalta pienen narunpätkän. Pulssi oli varmaan kohonnut jo aika korkealle, mutta Qupsu jatkoi matkaansa ilman käskyjä, eksyi vihdoin ruutunauhojen sisäpuolelle, jossa pistin sen paniikissa maahan. Käytinkin vain kuusi käskyä kuudesta sallitusta, aika hyvin! Tuomari totesikin lopuksi, että ruudussa oli havaittavissa pientä tottelemattomuutta. Ihan pientä vaan.
Kaket 9 Vähän tahmeat jälleen ja yksi vajaa istu-seiso-asento.
Seuraaminen 8 Vaikka oli lämmin, Quattro tsemppasi! Kontakti ja vire oli juoksua lukuunottamatta hyvä, mutta juostessa koko homma levisi käsiin. Kaipaa treeniä, ja paljon.
Hyppynouto 8 Kapula lensi aivan toimitsijateltan eteen ja Qupsu jäi haaveilemaan kapulalle. Metallinostoissa on jotakin mätää, mutta Qup ei ollut ainoa koira, joka jäi tuijottelemaan toimitsijoita.
Luoksetulo 7½ Venyneet stopit sekä viimeinen luoksetulo-osuus ravilla.
Zeta 9½
Ohjattu 9½ Miinusta taktikoinnista, sillä en uskaltanut lähettää Quattroa noutamaan sen katsellessa väärää kapulaa.

Pisteitä yhteensä EVL1 280p, KP ja sijoituskin oli hulppeasti 3/14. Eikä tässä vielä kaikki, sillä ykkönen oli Qupan kolmas, jolloin kotiinviemiseksi saimme vielä TK4 eli Quattro on näyttelytulosta vaille tokovalio!

 

Aika huikeaa. En tajua asiaa vieläkään, vaikken tiedä onko siinä mitään tajuamista. Palkintojenjaossa oltiin Qupsun kanssa yhtä hymyä, mutta vasta autossa purskahdin itkuun. Ehdinkin jo ajatella, että sain hillittyä itseni, mutta en sentään. :) Muistan elävästi Qupan ja minun ensimmäisen kokeen, muistan elävästi Qupan ekan EVL1-kokeen Oulussa ja muistan varmaan tämänkin päivän elävästi. Vaikka se ei ole kuin titteli, ehkä joillekin yksi muiden joukossa, merkitsee se minulle pikemminkin työvoittoa. Lähtökohdat sinä perjantaina, kun kannoin 7-viikkoisen pikku-Quattron itsekin pikkuisena kotiin eivät olleet kovin suuret, eivätkä tavoitteetkaan korkealla, mutta nälkä kasvaa syödessä. Tästä kaikesta kiittäminen kuuluukin lopulta niin Qupan kasvattajalle maailman parhaimmasta ensimmäisestä koirasta, mutta myös kaikille ihanille ihmisille ja treenikavereille, jotka ovat antaneet pyyteettömästi neuvojaan ja viettäneet tuntikausia parhaimman harrastuksen parissa treenikentällä. Mukaan on mahtunut niin iloa kuin surua, olen monta kertaa uhannut jo lopettaa tämän pilkunviilauksen totaalisesti epäonnistuneen kokeen jälkeen, mutta totta kun puhutaan - en ole ikinä ollut valmis luovuttamaan.

Vaikka valiotulosten kasaansaamisen tuskin olisimme Qupsun kanssa täysin kahdestaan yltäneet, kaikista suurin halaus ja kunnia kuuluu itse Quattrolle. Qup on kaikin puolin enemmän mitä osasin ensimmäiseltä koiralta toivoa. Se on antanut paljon anteeksi tekemiäni virheitä ja aina niin omana iloisena itsenään treeneissä.Vasta viime aikoina olen oppinut enemmän arvostamaan Qupan tapaa työskennellä: turhaan vaadin tai oletan siltä bordercolliemaista räjähtävyyttä, vaan osaan vihdoin tyytyä sen rauhalliseen ja varmaan tapaan suorittaa liikkeitä. Qupa todella ansaitsi yönakkinsa TK4 kunniaksi ♥

Jotta ei menisi ihan itkemiseksi, on tämä teksti varmaan hyvä lopettaa tähän. Joitakin asioita vaan on vaikea pukea sanoiksi... Tokoilu tottakai jatkuu ja TK4-kakkukin tarjoillaan lähiaikona kiireen hellittäessä.