Kaksi ihmistä, kaksi koiraa ja yksi (1) viikko reissussa... Koirilla takaosassa oli lokoisat ja tilavat olot, mutta kassipino takapenkillä oli melkosen korkea.

Me päätettiin heti ottaa koirien kanssa tuntumaa lomailuun kesäkuun alussa ja lähdimme koiraporukalla viikoksi Lappiin! Reilu pari viikkoa sitten lauantaina saatuani paperit koulusta käteen, kaahasin yksien ylppärijuhlien kautta kotiin täyttämään rinkkaa ja muutamaa muuta kapsäkkiä, ja alkuillasta jo harjoittelimme autossa istumista suuntaamalla Raumalle ensimmäistä välipysähdystä varten. Lupaavien muutaman tunnin yöunien jälkeen kello 04:00 soi kello, ja oli aika ahtaa tavarat ja koirat käpykylän keskustasta lähtevään bussiin. Bussi (joka oli aika hieno!) lastattiin 11 noutajalla ja 12 noutajaihmisellä. Mukana oli Unan lisäksi myös muutama muu uppis: muun muassa Unan äippä Gilda sekä siskopuoli Oona, ja Oonan tytär Sanni olivat omistajineen reissussa mukana!
 

Koirien aamupala aamukahdeksalta Närpiössä

Bussimatkustusta Qupan tyyliin

Bussi suunnattiin kohti Leviä, jonka ympäristössä ja lähituntureilla teimme päivävaelluksia palaten mökille yöpymään. Bussimatka söi lähemmäs 16 tuntia, sillä koirien kanssa reissaamiseen kuului muutama pysähdys ja kauppakäynti. Matkanteko ei onneksi tehnyt kovin tiukkaa, sillä bussi oli tilava tällekin koiramäärälle ja aikaa pystyi kuluttamaan vaikkapa ottamalla päikkärit bussin takaosan sängyissä. Ei hassumpaa! :) Meikäläisen matkustuskiintiö alkoi olla täynnä Rovaniemen kohdalla, se kuulosti jo niiin pohjoiselta eteläsuomalaisen korvaan ja olin varma, että Levi tupsahtaisi kulman takaa vastaan... Odotin myös Napapiirin hienoja "tässä se menee"-kylttejä, mutta meidän reittivalinnalle niitä ei osunut yhtään, missattiin varmaan virallinen rajanylityspaikka, jos sellaista edes on... Mutta löydettiin lopulta hienolle mökillemme, jonka ikkunoista sai zoomailtua Levitunturin huippua ja takapihalta alkoivat loistavat lenkkimaastot pururatoineen. Onnistuttiin jopa eksymään sille yhdelle ja ainoalle polulle Taijan kanssa ensimmäisenä iltana puolenyön jälkeen. Kännykkänavigaattoristakaan ei ollut hyötyä huonojen kenttien vuoksi, mutta onneksi yöttömän yön ansiosta pimeys ei yllättänyt heti.


Sanni ja Una suorittivat lähilenkkipolkujen koeajoja

Ensimmäisenä vaelluspäivänä maanantaina suuntasimme Kätkätunturin huippua kohden. Vaikka matkaa huipulle ei ollut varmasti viittä kilometriäkään, oli käveleminen ihan eri stratosfääreissä kuin kotimaastoissa. Jatkuvan nousun vuoksi matkaa ei kävellytkään tunnissa vaan niitä kului useampi välipysähdyksineen. Maasto myöskin oli aika vaikeakulkuista: reitiltä löytyi jyrkkiä nousuja kivikoissa, jotka hidastivat myöskin alastuloa. Mutta maisemat huipulta olivat hienot, ainakin ensimmäistä kertaa tunturissa käyneen silmään! Oma maisemasilmänikin kyllä harjaantui jo viikon aikana ja alkuviikosta ihastuksen huokauksia aiheuttaneet maisemat olivat jo aika peruskauraa loppuviikosta.

Kätkän valloittajat

Huipulla tönöttäneessä kodassa saimme grillattua matkaeväät ja vaahtokarkit kätevästi, ja alas olikin helppo vyöryä vatsa täynnä. :) Luulin jo, että ekalla vaelluksella ei näy poron poroa, mutta loppumetreillä yksi tupsahti pellolta melkein nenän eteen. Bongattujen eläinteen listaan sai myös kirjoittaa kyyn, jonka joku onneksi ehti huomata ennen suurempaa vahinkoa!



 
Sukulaispotretti: kivellä Gilda, vasemmalla Gildan tytär Oona (U. Kiona), Una sekä reunassa Sanni (U.Pompom)

Reissun upeimmista maisemista sekä raskaimmasta päivästä vastasi tiistain reissu Pallastunturille, josta suuntasimme useamman tunturin yli ja ympäri parikymmentä kilometriä kohti pohjoista (ehkä). Onnettoman tunturinimimuistini ansiosta mulla ei ole mitään hajua, mistä kohtaa ja mihin suuntaan kuljimme, vaikka vetelinkin Taijan kanssa suurimman osan matkasta letkan etunenässä. Takanatulleet ehtivät jo huolestua, että lähdimme vahingossa 50km kiertoreitille Hettaan, kun pingoimme täyttä häkää ensimmäiselle kodalle, jonne kertyi matkaa 9km...


Ennen ensimmäistä kunnon pysähdystä tunturista paljastui kunnon lumikinoksia, joihin varpaani pääsivät tekemään lähempää tuttavuutta lyhytvartisten kenkien ansiosta. Onneksi naapurin repusta löytyi yhdet ylimääräiset irtolahkeet, sillä onnistuin unohtamaan omani kotia. Muutenkin kesäfiilis laski aika roimasti, sillä hyytävässä tuulessa lumikasojen keskellä olo oli kaikkea muuta kuin kesäinen. Mutta maisemat pesivät mennen tullen Kätkätunturin! Maasto oli karumpaa kuin edellinen, todellinen tunturifiilis siis, ja tällä kertaa oltiin oikeasti korkealla. Ennen ensimmäistä kotaa joku antoi myös varoituksen lumessa olleissa karhunjäljistä. Oma pulssini nousi varmaan aika korkeaksi, ja ehdin jo bongailla epätoivoisesti aukeasta tunturista pakopaikkaa sekä suunnitella pikaista paluuta takaisin, mutta onneksi tarkkasilmäisempi tunnisti ne levinneiksi ihmisen jalanjäljiksi.


Tytöt matkalla kohti määränpäätä, kuvasta huomaa Sannin ja Unan jäätävän kokoeron!


Rihmakurun kodalla tapahtuneen mukaeksymisen, välitankkauksen ja varpaanlämmittelyn jälkeen suuntasimme eteenpäin kohti seuraavaa levähdyspaikkaa (ja evästaukoa ;). Koiratkin saivat lisäenergiaa koiranmakkarasta ja purkkiruoasta, ja ainakin Ulpu kulutti lepotauon lepäilyyn. Qupa sen sijaan ei älynnyt/osannut/tarvinnut lepotaukoa, se hölmöili ympäriinsä, ja oli paikallaan ainoastaan käskyn alla.

 
Tosimies ei takkia tarvinnut.

Upeita maisemia olisi riittänyt katseltavaksi vaikka kuinka. Seuraava tupa jo näkyvissä!

Viimeisen kuvassa näkyvän tuvan häämöttäessä matka oli jo melkoisen pitkällä ja kellokin näytti iltayhdeksää. Tuvalta hajaannuimme kahteen pikkuporukkaa huomaamatta: me nopeammat pingoimme eteenpäin muutaman askeleen nopeammin ja toinen porukka muutaman hitaammin. Tasasimme tahtia ihanalla tunturipurolla maisemia ihaillen, josta suunnistimme neljän porukalla bussille odottamaan muita. Onneksi reissussa oli joku partiolainenkin, sillä emmin itse yhden risteyksen kohdalla melkoisen pitkään, koska mun tuurilla valittu tien haara on aina väärä. Huoli oli turha: polut kohtasivat kilometrin päästä uudelleen, joten valinta ei osunut väärään. ;) Polku myös leveni mitä alemmas päästiin ja loppumetreillä kansallispuistossa olo oli aika hulppea!


Viimeinen tauko ennen loppurutistusta HIEKKAtiellä

Matkaan lähdettäessä aamulla kokeneemmat käskivät pakkaamaan crocsit rinkkaan mukaan, sillä kilometri ennen maalia virrannut joki on pitänyt tapanaan tulvia alkukesästä. Mielikuvissa eli polvea myöten kahlaus jääkylmässä vedessä, joten pettymys olikin melkoinen, kun tarpeeksi hyvän tasapainon omaava pääsi taiteilemaan lankkuja pitkin tulvakohdan yli. Viimeiset tienhaarat osuivat vaistolla oikeaan ja loppumatkasta pystyi suuntaamaan kohti luonnonrauhaa rikkonutta bussin ääntä kohti!


Parikymmentä kilometriä ja puoli vuorokautta takana, bussi löytyi!

Ajantaju tunturissa katosi kokonaan, eikä 12 tunnin reissu tuntunut jaloissa tai päässä - edes seuraavana aamuna pahemmin. Mutta kyllä oli ihanaa saunan kautta kaatua pehmeään sänkyyn mökillä! Koirillekin uni maittoi: Una käpertyi kainalooni ja Qupa-raukka tilanpuutteesta johtuen teki pesän Taijan hervottoman kokoiseen kassiin. Muutenkin yö oli vähän levoton, sillä Una oksensi minun kassin päälle. Onneksi olin sulkenut sen sukkavarkaiden takia, joten kuuraukseen joutui ainoastaan kassi.

Keskiviikon jokiristeilyn, ravintolakäynnin, hömppäilyn ja mökkipihassa tehdyn tokotreenin parissa vietetyn lepopäivän jälkeen torstaina vuorossa oli Särkitunturin valloitus. Pala kakkua tiistain reissun jälkeen, sillä huipulle meni hulppea pururata ja matkakaan ei huimannut päätä. Ei ollut tätäkään tunturia maisemilla pilattu, mutta hyytävä tuuli pakotti kameran pysymään kassissa. Lämpimien sämpylöiden ja suklaabanaanien lisäksi koirista napattiin ryhmäpotretti - uskokaa tai älkää, 11 koiraa pysyi paikallaan tunturin laella!


Quattro tunturin järven edustalla (meinasi karata kastautumaan, mutta ähäkutti)

Etsi 10 labradoria ja yksi vääränrotuinen!

Perjantain surkean ilman ansiosta viimeinen reissu jätettiin väliin, ja lähipolut tarjosivat hyvät lenkkimaastot. Aamupalan valmistusnakki osui meille, ja saatiin Taijan kanssa loihdittua puurot ja kananmunat kohtuullisessa ajassa tarjolle. Luonnonläheiseksi tarjoilun toi metsästä poimittu kukkakimppu mustikanvarpuineen ja männynoksineen sekä keittiöön ripotellut kävyt. Harmi, ettei kattauksesta löydy kuvaa!

Bussiateriointia väsyneen Ulpun tapaan

Niin ikävää kuin kotiinlähtö onkin, perjantai-iltana oli aika pakata huoneeseen viikon aikana levitellyt tavarat takaisin kassiin ja lauantaiaamuna suunnattiin lumisateessa +2astetta kotia kohti. Bussissa oli menomatkaakin väsyneempiä koiria ja ihmisiä, ja itsekin torkuin paluumatkasta useamman tunnin horroksessa. Reissuun kuului Oulu-sightseeing, tallattiin samoja katuja kuin vuosi sitten Nuorten SMtoko-reissulla, ja lisäksi muutama välipysähdys pikkukylissä. Kotiin saavuimme yökahden aikoihin ja etelässä puhaltanut tuuli tuntui suoraan sanoen mannereurooppalaisen kostealta Lapin viimaan verrattuna! Yöttömiin öihin jo tottuneena täällä koittaa hämärä niiin aikaisin, pohjoisessa vaan oli kovin valoisaa. Mutta reissu oli mahtava, toivottavasti joskus uudelleenkin! :)