Niin, se tokoleiri! Blogi on päivittynyt luvattoman hitaasti viime aikoina... Vietimme tosiaan Unan kanssa huhtikuisen viikonlopun Kuusankoskella tokon parissa. Ajattelin vaihteeksi ottaa Unan kokemaan leirielämää, kun reissuilla on yleensä ollut mukana Quattro. Valinta ehkä ei ollut paras: Unan ongelmalista on huomattavasti lyhyempi kuin Qupsuttimen. Toisaalta taas, oli kiva leireillä nuorukaisen kanssa. Qupsukin olisi päässyt mukaan, mutta matkasimme Mintun kyydissä leiripaikalle ja takaisin (kiitos vielä!), eikä auton takaosassa ollut liiemmilti ylimääräistä tilaa neljännelle labradorille.

Leirillä kouluttajina toimivat Pipa Pärssinen sekä Elina Niemi, joiden molempien opeissa saatiin olla. Unan kanssa halusin katsoa läpi tunnaria, jossa esiintyvän epävarmuuden syyksi osoittautui liikkuri. Liike rakoili leirillä muutenkin, kun treenasimme useampaan kertaan käytetyillä kapuloilla, jotka olivat varsin voimakkaasti hajustettuja meidän vuorollamme. Toisena pääjuttuna halusin katsoa Unan palkatonta työskentelyä ja siinä ilmenevää sikailua. Kokeissahan penska on varsin usein seuraamisen aikana pomppinut ja poikittanut, mutta en saanut sitä(kään) ongelmaa esille treeneissä! Seuraaminen kyllä oli aavistukseen tiiviimpää ja perusasennot hukassa, mutta kouluttajan mukaan asento oli varsin suora, eikä liian tiiviskään. Lisäksi treenasimme noutoja metallilla ja ohjatun alkeita, tsekkasimme luoksetuloja (onnistuneita!), ruudun sekä kakeja. Kaikki vaatisi vielä pientä viilausta, mutta paketti alkaa olla kasassa.

 
Väsynyt leiriläinen tunkeutui kainaloon

Kevään ja toukokuun myötä myös ohjatut ulkotreenit heräävät talviunesta. Viime viikolla Una pääsi aloittamaan agilityn alkeiskurssin Ojangossa ja eilen treenasimme toisen kerran alkeiskurssiporukalla. En uskaltanut viime vuonna hakea ryhmään, vaan treenasimme omatoimisesti, sillä halusin tarkistaa pennun sisäiset ominaisuudet luustokuvien muodossa ennen rankempaa treeniä. Terveeksihän se kesällä todettiin, joten siitä ei tarvitse huolehtia. Huomaa, että alkeiskurssisisältö elää ja on muuttunut vuosien varrella: silloin kuin Qupan kanssa aloitimme lajin, tuntui, ettei kukaan, minä mukaanlukien, ollut kuuna päivänä kuullutkaan hyppytekniikkatreeneistä, mutta vuosien varrella sekin käsite on tullut tietoon. Onkin ihan huippua, että tehtiin jo nyt hyppytekniikkatreenin tapaisia harjoituksia!

Aksatreenien lisäksi käyntiin on päässyt nometreenit. Emmin keväällä pitkään uskallanko ilmoittaa Ulpun mukaan, koska meillä homma on vielä niin alkeistasolla. Torstaina pidetyt ekat treenit sujuivat ihan kivasti, kun tehtiin muistiharjoituksia ja katsottiin läpi (nome)seuruuta. Se seuraaminen ei ollut Ulpulla hanskassa, eihän sitä sille siis ole opetettu, mutta oon toivonut jos talven aikana olisi tapahtunut ihmeitä. Ihan kivasti siihen nähden, Unan kuono painui maata kohti jonkun kerran, mutta muuten se seilasi mukana. Omaksi onnekseni ei olla valovuoden päässä muista ryhmäläisistä, sillä suurin osa ei ole vielä startannut nomekokeissa. Ehdin jo pelätä, että ryhmäläiset ovat pelottavia tosinomeilijoita, jotka haluavat aloittaa treenit triplamarkkeerauksilla ja puolen kilometrin linjatreenillä.

Quattron elämään on kuulunut edustustehtäviä, muun muassa viime viikonlopun PetExpon agilitynäytöksessä. Olimme seuralaisten kanssa esittelemässä lajia lyhyen agilityradan avulla messuvieraille sekä lauantaina että sunnuntaina. Qupalle tuollaiset ihmisiä vilisevät massatapahtumat ovat omiaan, sillä rapsuttajia löytyi radan varrelta. Samana viikonloppuna sain varattua Qupsulle toisen tokokoepaikan toukokuulle. Suurin oivallus kevään aikana lienee tullut itselleni, kun alan vihdoin ja viimein ymmärtämään liikkurin merkitystä treenitilanteissa. Ehkä sattumaa, että päästiin Qupan kanssa EVLn asti ilman liikkuroituja treenejä (ihan oikeasti, määrä on laskettavissa yhden käden sormilla!), mutta ylimmän luokan liikkeiden parsiminen kasaan yksin tyhjällä kentällä onkin ollut astetta vaikeampaa. Qupsu ei ole treeneissä ottanut liikkurista häiriötä kovin paljon, pikemminkin en saa itseäni keskittymään täysillä koiraan. Una sen sijaan ei ole pystynyt keskittymään tekemiseen läheskään samalla lailla liikkurin kanssa kuin ilman. Ei siis ihme, että kaikki avoimen luokan kokeet ovat olleet enemmän tai vähemmän kaaosta!

Kevään valoisina iltoina ollaan tavattu koirakavereitakin. Lenkkeiltiin ikuisuuden jälkeen Linnean, Rion ja Avan seurassa, lisäksi käytiin eräs ilta kaveriporukalla Ojangossa (videota luvassa!). Myös Unan Giltsi-äippä oli eräs viikonloppu käymässä. Alkukesän suunnitelmiakin on vahvisteltu viime aikoina ja tiedossa on pidemmän matkan reissua niin kaksi- kuin nelijalkaisillekin!

Ei ole omena kauas puusta pudonnut....