Tällä viikolla ollaankin oltu liikenteessä joka päivä. Maanantaina käytiin rokotuksilla ja tiistaina sekä keskiviikkona oli ne kokoukset. Torstaina oltiin Roosan ja Fidon kanssa treenaamassa, tai no käveltiin about tunti, että löydettiin sopiva kenttä. Päätin, että alotetaan ruutu alusta, ja treenataan se kunnolla kosketusalustan avulla hyväksi. Tällä hetkellä on vähän semmoinen, että 50% ruuduista onnistuu, 50% ei onnistu. Nyt vaan pitäisi hommata joku harmahtava matto tai hiirimatto. Torstai-iltana kutsuttiin Mango syömään Qupsun synttärikakut, jotta M ehtisi ennen mammalomaa herkutella. Quattro ahmaisi kakkunsa kolmessa sekunnissa, jolloin Mango oli vasta ehtinyt syödä päältä nakit. Q näköjään päätti avittaa Mangoa, ja ehti vetäistä Mangon kakun yhdellä hönkäyksellä ennen kuin kukaan ehti tehdä mitään! Lohdutukseksi Mango sai vielä palasen "kakkupohjaa", muttei kelvannut, lihapulla onneksi kelpasi! Quattro muuten kiittää upeasti namipallosta, kaksi sen elämän tärkeintä asiaa yhdistettynä; ruoka ja pallo!
 Eilen Quattro pääsi shoppailemaan Musti&Mirriin synttärilahjan toivossa, mutta päädyttiin shoppailukierroksen jälkeen, että Q on onnellisin saatuaan kakun eteensä, joten se siitä lahjasta. Jätkän lelukori pursuaa jo ylikin, joten synttärilahjakin tulisi todennäköisesti pölyttymään, ellei oltaisi jotain erikoista ja uutta löydetty.
 Tänään lähdettiin Rion ja Linnean kanssa lenkille Paloheinään. Alkusählingin jälkeen (mm.lähdettiin väärään suuntaan sekä mentiin väärälle bussipysäkille..) osattiin kuitenkin perille ja samoiltiin metsässä reilut neljä tuntia. Quattro ihastui täysin Rioon, milloin kävi tökkimässä kylkeen ja pyytämässä leikkimään, mitä ei ole tehnyt aikoihin kellekään muulle kuin Mangolle. Lenkillä ehdin ottamaan myös muutaman ihan hyvän kuvan, koitan saada picasaan laitettua vielä tänään, vuodatuksen kuvatila kun rupeaa loppumaan...
muoksmuoks. olin kuin olinkin ahkera, ja muutama kuva lisätty tänne.