Tuli kuukauden tauon jälkeen kaivettua tokovihko pöydän perukoilta esiin, päätin meinaan, että on taas aika ryhdistäytyä. Tammikuun treenit olivat varsin hajanaisia - koulu ei antanut paljon ylimääräistä aikaa sekä ainainen pimeys ja kirpeät pakkassäät jäädyttivät niin minun kuin koirien tassut. Nyt on voinut ottaa vähän rennommin, aikaa, valoa ja intoakin on riittänyt säännöllisempiin treenihetkiin. Quattro omistaa edelleen kauneusvirheitä: seuraaminen on muuttunut vinompaan suuntaan, samoin kuin perusasento ja liikkuroidun treenin määrä on pyöreä nolla. Unalle liikkeet ovat iskostuneet pääkoppaan varsin helpolla, niin, kaikki paitsi tunnari. Tunnaritunnelin päässä tuntui näkyvän valoa vielä joku aika sitten, mutta tämän viikon aktivoituminen on vienyt asiaa huonompaan suuntaan. Mulle iski alkuviikosta, samoin kuin eilen, karmea epätoivo Ulpukan tunnarin suhteen. Surkea olo, kun kaikki epäonnistumiset eli väärän tuomiset tai lamaantumiset johtuvat vain ja ainoastaan omasta käytöksestäni. Lisäksi opetettava liike on niin helppo nenäänsä käyttävälle koiralle, että edistymisen tiellä olen ainoastaan minä itse. Enkö oppinut mitään käydessäni Qupsun kanssa läpi mutkaista taivalta täydestä katastrofitunnarista tunnariin, jonka onnistumiseen voin luottaa satakymmenprosenttiseksi? En ilmeisesti. Tai saatoin oppia, mutta oletan vielä niin sinisilmäisesti kaikkien koirien toimivan samalla moodilla, vaikka tiedän yhtä hyvin, ettei se pidä paikkaansa. Ja olen oppinut sen jo useaan kertaan kantapään kautta.

Unan tunnarin pohjatyön rakennus onnistui hyvin, edistystä oli havaittavissa, mutta mokasin koko homman vaikeuttamalla harjoitusta liikaa liian nopeasti pienen tauon jälkeen. Ehkeivät edellytyksetkään onnistumiselle tällä viikolla ole olleet kaikista parhaimmat, sillä Unalla on juoksut parhaimpine päivineen. En silti pistäisi kaikkea juoksujen piikkiin, vaikka ne ovatkin tehneet likasta normaalia haaveilevamman. Pohdin jatkosuunnitelmaa eilen, ja päädyin kaikkien paperilappujen ja käpyjen sijaan jatkamaan edelleen kapuloilla harjoitusta asteen helpottaen. Siinäkin on edelleen varjopuolensa, haluaisin pystyä palkkaamaan koiran nuuskimisesta, en noutamisesta, johon Ulpu on muutenkin hulluna. Tuntuisi kuitenkin tyhmältä vaihtaa menetelmää, kun homma on painunut pikkuisen aivokoppaan jo puolittain. Jatketaan siis samalla tiellä edelleen ja asiaa täytynee pohtia yhä.