1251572969_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Eilen illalla, pikaisen päähänpiston innoittamana, lähdettiin Roosan ja Fidon kanssa treenaamaan kymmenen maissa lähikentälle. Ilta rupesi pikku hiljaa jo hämärtymään, mutta katulamppujen valossa sai kyllä jonkinmoista treeniä aikaiseksi, pääpainona jälleen ruutu ja tunnari.
 Ruutua 10-20 metrin matkalta, aluksi alustan kanssa ja sekaan muutamia näyttöruutuja ilman alustaa. Ihan sika makeita, haki ruudun katseella ennen lähtöä tosi hyvin ja ampui täysillä ruutuun. Paikkaa vielä pitää vähän vahvistella, ei ollut ihan keskellä, mutta melkein.
 Tunnari x 1, oma nurmen alla piilossa. Qupsu nuuski hyvin, maistoi väärää, tiputti, ja toi hyvin oman. En ruennut vielä puuttumaan tuohon maisteluun, kun tärkeintä nyt on kuitenkin, että tuo sen oman, ja tyytyväinen olin siihen, että Q huomasi ottaneensa väärän, eikä palauttanut.

Tänään tokoiluja jälleen ruudulla ja tunnarilla. Ruutuun eka lähetys noin 20 metristä ja muutama toisto, tosi hyviä, ampaisi alustalle täysiä. Sen jälkeen muutama näyttöruutu ja niiden mennessä hyvin, uskaltauduin lähettämään Quun noin 10 metristä "sokkona" ruutuun (olihan se siellä muutaman kerran käynyt, mutta en käynyt tällä kertaa näyttämässä). Onnistui ihan mielettömän hyvin, ampaisi täysillä ja jäi keskelle!
 Tunnaria kaksi toistoa, ekalla oma piilossa ja toisella näkyvissä. Qupa nuuskutti hyvin ja haki oman, eipä onkelmia. Ehkä sinne kokeeseen päästäänkin lähtemään ihan hyvillä mielin ja kaikki liikkeet valmiina. Ilmoittauduttiin myös mukaan kennelliiton tokon valmennusviikon loppuun lokakuulle, toivottavasti saa hyviä vinkkejä.

Kokeenomaista treeniä ollaan otettu myös jonkin verran seka treenattu toki yksittäisiäkin liikkeitä, mistä en jaksa niin kauheasti sepustaa, kun kaikki menee ihan hyvin. Tokokurssilla ollaan reenailtu vähän sitä sun tätä - ja hyviä vinkkejä on saanut. Ensi viikolla vielä viimeinen ja neljäs kerta, jonka jälkeen mennään pitkästä aikaa agitreeneihin. Talvitaukoakaan ei agilityssä tarvitse tänä vuonna pitää, kun päästään treenaamaan joka toinen lauantai ryhmän kanssa Vantaalle sisähalliin.

Loppuun vielä pari kuvaa Qupsusta kavereiden kanssa, ylemmässä kuvassa riehumista labbisneiti Mambon kanssa ja alemassa rinsessa-Rion kanssa poseeraamassa.

1251573999_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1251574215_img-d41d8cd98f00b204e9800998e