Taidan jälleen kallistua itkun puolelle. Tämä ei yksinkertaisesti vaan voi olla mahdollista. Niin epäreilua.

Olin juuri saapunut koirien kanssa lenkiltä sisälle, ripustanut ruutumerkit ja kapulat pyykkinarulle kuivumaan ja satuin huomaamaan verijäljet lattiassa, jotka johtivat Qupan sängylle. Ja jälkien päästä löytyi uhrikin, Quattro. Se poloinen, tapaturma-altis, huonotuurinen rassukka oli astunut jälleen johonkin terävään, repäissyt kyntensä puoliväliin ja verta suihkusi. Eikä edellisestä kynnenhalkeamisesta ole kulunut vasta kuin kuukausi ja viikko, eli ehdittiin elää huimat kaksi ja puoli viikkoa ilman pakettia! Huomenna edessä on jälleen nukutus, kynnenpoisto, parin viikon treenitauko sekä pakettilenkkeilyt. En jaksa vaan ymmärtää kuinka Qupaa on rääkätty viimeisen puolen vuoden aikana, loppukesästä se johtui ampiaslauman kohteeksi, kuukausi sitten lohkaisi kyntensä vasemmasta tassusta ja tällä kertaa vuorossa on oikea tassu. Lääkärin mukaan Qupsun kynnet eivät edes ole heikot, kuulema jopa varsin hyvät, joten tämä on vaan huonoa tuuria. Päästiin juuri käymään ekoissa agitreeneissäkin yli kuukauden tauon jälkeen, samoin tokoakin saatiin tahkottua parempaan suuntaan, niin saadaan jälleen aloittaa alusta. Eniten säälin kuitenkin Qupsutinta, joka joutuu käymään lyhyillä remmilenkeillä eikä saa riehua, treenata tai juosta pallon perässä. Kisatkin jätetään väliin, todennäköisesti antibiootteja tiedossa taas pariksi viikoksi ja sen jälkeen vielä varoajat. Toivottavasti keväällä sitten terveempiä, mutta kyllä vituttaa.