1247068812_img-d41d8cd98f00b204e9800998eTänään käytiin uudestaan eläinlääkärissä näyttämässä tassua. Haava on auennut uudestaan ja ruennut märkimään, joten onneksi jätettiin SNJ:n leiri välistä kokonaan. Tikkien siirto siirrettiin ensi viikkoon ja Quattro sai uuden antibioottikuurin. Täytyy vaan toivoa, että tassu paranee ensi viikoksi kuntoon, jotta päästäisiin lähtemään GR:n kesäleirille Virroille, kuulema kultsuporukka ei ole kovin syrjivää sorttia, että sinne yksi labukin mahtuu sekaan. ;)
 Maanantaina oltiin tokoilemassa Linnun ja Valtsun kanssa Puistolassa. Qupsu oli innoissaan ja energinen, kun on joutunut löhöämään lähes koko viime viikon kotona. Seuraaminen näytti minun näkökulmasta hiukka väljältä, mutta kun videolta katsoin, se näytti ihan tajuttoman makeelta! Qup piti kontaktin koko seuraamisen ajan, heilutti häntää ja teki upealla vireellä! Koitan saada videonkin nettiin nähtäville. 
 Tehtiin myös kakeja about 10 metrin matkalta, joissa vaihdot hyvät. S-i liikautti jalkojaan, jonka korjasin palauttamalla Quattron samalle paikalle.
 Liikkeestä istuminen myös jees, varmistin käskyn jälkeen kääntymällä vähän, että pysyi paikallaan. Treenit oli kokonaisuudessaan tosi onnistuneet ja Qupa toimi tosi kivalla vireellä tassusta huolimatta. Ainiin, heti kun ehdin kehua onnistuneita treenejä, muistin tunnarin. Tehtiin taas kasalla, ei tosin niin kasa; kapulat epäselvässä rivissä, joiden taakse kävin viemässä oman. Koitin tällä karsia sitä, että Q menisi väärien ohi niiden vierestä, eikä kahden metrin päästä. Noh, eipä toiminut, kaksi kertaa tarjosi väärää, jonka otin neutraalisti vastaan. Loppuun saatiin juomapulloilla kaksi onnistunutta suoritusta, Qupa malttoi nuuskia molemmat läpi ennen kuin toi oikean. Argh, nyt kun sen vielä saisi toimimaan niillä tunnarikapuloilla. Muutama kuva treeneistä täällä

1247070325_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 Agility- ja flyballtreenit ovat olleet tauolla viikon (flyballista taitaa olla pari viikkoa jo) eikä ensi viikollakaan mennä tassun takia, varsinkin jos vielä näyttää tuolta. Sitten jääkin taas treenit väliin leirin vuoksi, joten seuraavan kerran päästään treeneihin vasta parin viikon päästä. Elokuun alussa alkaakin neljän kerran tokokurssi kennel Tendingin omistajan johdolla, jonne ollaan Roosan kanssa ilmoittauduttu molemmat. Kurssi osui harmillisesti keskiviikkoon agilityn päälle, mutta täytyy viikonloppuisin käydä treenailemassa. Elokuun alkuun on suunnitteilla myös nuorten tokon SM-kisat Varkaudessa, jos liikkeet on suhkot kasassa.