Eilen treenailtiin jälleen Keravalla. Quattro sai Unasta yhden yön pikaloman, kun matkattiin perjantai-illasta Linnulle ja sieltä sitten jatkettiin junalla lauantaiaamuna treenaamaan. Qupan mielestä reissu oli ihan huippu, se juoksenteli perjantai-illan Pate-kissan perässä ympäriinsä, ja kun se sai Patesta tarpeekseen, se alkoi riehumaan Valtsun kanssa tai kerjäämään huomiota. Tosi epäquattromaista!

Treeneissä tehtiin samaa rataa, mitä nähtävästi edellinen 2-3-luokkalaisten ryhmä teki myös, vältytään siis koko talvi rakentamiselta! Ekalla kerralla oltiin molemmat puoliunessa, ohjaus meni sinne päin, ja samoin koira. Olen huono näin jälkikäteen raportoimaan radasta mitään, mutta kepeillehaku onnistui joka kerralla (vihdoin!), samoin kontaktit oli jees. Toisella kerralla saatiin myös onnistumaan ohjaus, joten rata sujui kivasti läpi. :)
 Koska meitä oli vain muutama paikalla, ehdittiin tekemään lisäksi vielä helpohkon oloinen radanpätkä, joka ei ollut niin helppo miltä näytti. Käytiin Qupan kanssa vääntöä siitä, että sen tuli hakea hypylle 14 keppien sijaan, kun tultiin hypyltä 16. En edes älynnyt kiinnittää koko asiaan huomiota suunnitellessa ohjausta, mutta vaikeuksien kautta voittoon - saatiin sekin vihdoin onnistumaan.

Loppuun vielä sananen, sain vihdoinkin ikuisuusprojektini nimeltä sadehaalari valmiiksi! Koska en jaksanut ompeluvaiheessa sovitella pukua sen enempää, siitä tuli hiukkasen pieni Qupsulle... Lahkeet ovat sen "pitkille mallisäärille" vähän lyhyehköt ja nousevat liikkeessä ylös, sekä selässä olevan vetoketjun saa nippanappa kiinni. Kauluksestakin tuli pienen oloinen, kun Qupan runsas kaula pursuaa sieltä yli, mutta mitä pienistä! :) Onneksi se sitten Ulpulle mahtuu.

 
 Kuuminta syysmuotia vuonna 2010;
onnellisen mallin epäluuloinen hymy. Vähän kiristää!