Pikaisen pohdinnan perusteella innostuin ilmoittamaan Quattron UMN:n järkkäämään möllitokoon, joka järjestettiin eilen. Hieman arveluttavaa oli kuinka Qupa työskentelee tekonurmipohjaisessa sisähallissa, se ei ole kuin muutaman kerran edes treenannut sisällä huonolla menestyksellä.
 Viime hetken tunnaritreeni pidettiin lauantai-iltana Roosan liikkuroimana. Sunnuntai ja maanantai Qupan PITI viettää sohvaperunan elämää, mutta toisin kävi. Qupsutin pelleili tunnarin täysin, toi väärän kaksi kertaa ja kolmannella maisteli. Ekalla kerralla vain ilmoitin että ei noin, mutta toisella kerralla ärähdin enemmän, mitä ei olisi kannattanut tehdä. Qupa meni lukkoon ja eikä suostunut enää tekemään mitään. Hyvä minä! Sunnuntai ja maanantai-iltapäivä koitettiin harsia kasaan niitäkin pieniä toivonrippeitä ja vahvistaa tunnaria ennen möllitokoa.
 Voittajaluokka oli viimeisenä, joten halli oli mukavan rauhallinen siihen aikaan. Otin Qupsuttimen halliin hengaamaan noin puoli tuntia ennen paikallamakuuta, se vaikutti rauhoittuneen ihan hyvin, mutta heti, kun astuttiin kehään alkoi hirveä sähellys. Huomaa kyllä, että jos hetkeksikin herpaannun, enkä pidä koiraa käskyn alla, Qupa käyttää sen hyväkseen.
 Paikallamakuu 10, Qup ei edes kääntynyt lonkalleen! Seuraaminen oli 9½, ei se ehkä noin hyvää ollut, mutta kokonaisuudessaan olen kaavioon tyytyväinen. Puolessa vuodessa on tapahtunut jo edistystä parempaan suuntaan: kontakti pysyy ja käännökset ja pysähdykset suoritetaan edes jotenkin. Liikkeestä istuminen 10, ruutu 10, itse ruutu oli hieno, mutta seuraaminen vähän vähemmän hienoa. Ruudun jälkeen koitti tunnari, jota jännitin eniten. Viime päivien tunnarimokien jälkeen olisi pienoinen ihme, että Quattro olisi tuonut oman, joten mun ilme oli varmaan aika ikuistamisen arvoinen, kun huomasin Qupan tuomassa kapulassa merkit. Se nuuski kyllä kaikki kapulat läpi hyvin, mutta että ihan oman poimi sieltä! Tunnarin onnistuminen oli kyllä yksi erävoitto ja riemuhetki, jonka eteen on tehty töitä puolitoista vuotta aktiivisen epäaktiivisesti. Tunnarista pisteitä 9½, puolikas pois siitä, että nappasin kapulan Qupalta pois ennen liikkurin käskyä, nimenomaan sen vuoksi, kun luulin sen olevan väärä. Kaket oli jälleen aika peruskauraa, 10.
 Kokonaisvaikutus 8½, jouduin aika tiukasti komentamaan Quattron mukaani liikkeiden välillä (ja silti se ehti käydä pomppaamassa muutaman kerran liikkurina toimineen Kaarinan syliin) ja pari kertaa nappasin sitä pannasta kiinnikin, kun se meinasi käydä moikkaamassa kehäsihteerejä. Kehäänmenot ja liikkeiden välillä tapahtumat siirtymiset täytyisi tosiaan saada vähän parempaan kuntoon.
 Yhteensä pisteitä 234.5/240 p, sillä luoksetuloa ja noutoja ei suoritettu.

Pari kevätkuvaa vielä loppuun, tosin lumen alta on paljastunut niin paljon lehtiä, että nuo kävisivät hyvin syyskuvista.