1240942374_img-d41d8cd98f00b204e9800998e Quattro tyttölauman piirittämänä

Blogin päivitykset ovat taas olleet hieman tauolla. Sunnuntaina, muutama viikko takaperin, oltiin Linnean ja koirapoppoon kanssa lenkillä. Mukana siis Qups, Rio, Ida ja nelikuinen kultaisennoutajan alku Ruth. Quattro pääsikin pitkästä aikaa matkustamaan ratikalla (elämänsä toista kertaa), koska lähdettiin keskuspuistoon lenkille. Myös neljän ison koiran kanssa matkustaminen ratikassa kahden ihmisen voimin todettiin mahdolliseksi, mutta lähes mahdottomaksi! Koko joukosta ei saatu yhtään parempaa kuvaa, kuin yllä oleva (joukon nuorin ei tahtonut pysyä paikallaan), joten laitetaan se nyt tänne. :)

Perjantaina Quattro ja Ida edustivat labuja ja kultsuja Koiranpäivän koirarotunäytöksessä Tuomarinkylässä. Muuta ei tarvinnut tehdä, kuin marssia kehän ympäri ja seisoskella reunoilla. Näytöksen jälkeen mentiin vielä koittamaan rallytokoa ihan vaan "huvin vuoksi", kun Linnu vinkkasi, että kehään saa mennä kokeilemaan. Liikkeet olivat ihan outoja ja täysin tokon päin vastainen laji (koira ei saa istua ohjaajan pysähtyessä jne.), joten me lähdettiin aika nopeasti kehästä ulos.

1240943667_img-d41d8cd98f00b204e9800998e © Linnea S.

Lauantaina lähdin aamupäivällä Hannelelle hoitamaan Robinia ja Teuvoa. Matkan varrelta haettiin mukaan Oona (kiitos vaan seurasta!). Päivällä lähdettiin eksymään keskuspuistoon (tällä kertaa vaan Espoon puolelle) kolmeksi tunniksi koirien kanssa.
 Sunnuntai-aamuna herättiin ennen kukonlaulua, koska meillä alkoi Ojangossa junnujen treenipäivä jo puoli kympiltä. Ojangossa meidät jaettiin neljään ryhmään, jonka jälkeen alkoi treenit. Ekana ratana meillä oli hyppyjen osalta erittäin mutkikas rata. Kepit Q haki tosi hyvin, samoin mun mielestä A:n kontakti oli hyvä.
 Tokalla radalla iltapäivällä oli kolme kipaletta suoria putkia, joten sai juosta (Q oli kyllä tässä vaiheessa niin väsynyt, että en oikein edes saanut juosta täysiä). Kontaktit taas ihan jees, kepeillä Quu koitti karata putkelle ja kepitys ei oikein luonnistunut, kun jätkä oli niiiiin väsynyt.

1240944971_img-d41d8cd98f00b204e9800998eQupsu lepuuttaa Mangon häkissä