Tänään oli taas kaksi melkein nollasuoritusta. Ensimmäiseltä radalta kuitenkin 10, esteenkierrosta ja riman tiputuksesta, mutta kepit oli tajuttoman upeat. Toisella radalla tuloksena 5, kontaktit oli hyvät, mutta Q haki kepit väärältä puolelta. Nolla antaa odottaa itseään, tosin eihän tässä ole kuin neljä kertaa startattu. Ratojen jälkeen tehtiin kepit, Q haki hyvin ja teki hyvin, ja rengasta, kappas vaan, herra onkin oppinut menemään rutinoituneesti kehikosta. Onneksi sitä ei sentään kummallakaan radalla ollut. Muutaman alkeistreenin jälkeen rengas alkoi kuitenkin sujumaan joten kuten. Seuraavia kisoja ei ole vielä tiedossa, nyt kun ei pääse treenaamaan niin Qupskin on hieman unessa. Ja rengas ei ole mikään varma este enää, joten senk''n vuoksi en halua lähteä koetilanteeseen sitä kokeilemaan meneekö renkaasta vai ei. Katsotaan kuitenkin, jos cockereiden kisoihin 1.3 lähdetään startattaamaan.
 Eilen käytiin räpsimässä kuvia Haltialassa. Auringonpaisteessa tuli ihan julkaisukelpoisia otoksia!
 
 
 
 
 
 
 
 
 
  Mount Everestin valloittaja