Käytiin yksi sateinen päivä Ojangossa. Aurinko paistoi alkumatkan lupaavasti, mutta rataa rakennettaessa vettä alkoi tulemaan kuin saavista kaatamalla. Onneksi mukana oli myös ehdoton agilityharrastajan ykkösvaruste - sateenvarjo - niin saatiin muutama video. Unan treeniä suunnitellessa pääni löi jo tyhjää, joten se reenasi ihan tylsää pätkää. Muutenkin sen agilitytreenit on olleet vähän heikossa hapessa, Qupsu puolestaan on jo kuukauden päivät treenannut ohjatuissa. On ollut superkivaa päästä ohjattuihinkin treeneihin pitkästi aikaa, Qupsu hakee esteitä kivan itsenäisesti ja ihan oikeasti irtoaa! Irtoaminen on mulle vähän uusi asia, joten olen saanut kiinnittää omaan ohjaamiseeni yhä enemmän huomiota, ja huomata kuinka paljon itsellä olisi taas kehityttävää!

Una agility from Wilkku on Vimeo.

Qupa agility from Wilkku on Vimeo.

Se viime kirjoituksessa mainittu nomekärpänen on muuten saanut minut ulkoiluttamaan dameja lähes joka päivä. Ulpu on saanut kivasti lisää vauhtia, kun sen päässä on syttynyt lamppu, ettei kaikki olekaan sitä muka vakavaa tokoa. Mutta se nomekärpänen on aiheuttanut myös yhden ihan liian liian hullun ajatuksen: olen alkanut harkita, jos ilmottaisin Qupan wt-kokeeseen, se on osoittaunut melko päteväksi. Mutta se koe voisi olla melkoinen katastrofi, toivon ettei hullu ajatukseni johda ikinä ilmoittautumislomakkeen täyttöön...