Ylihuomenna on tosiaan pitkästä aikaa virallinen koe, ja mua rupeaa pikkuhiljaa jännittämään, vaikken mikään hirmujännittäjä kokeessa olekaan. Quattron kanssa viikon olisi voinut ottaa vähän rennommin, mutta kun oli ihan pakko tehdä paikkakäännökset, kakejen vaihdot, liikkeestä istuminen, ja kaikkea muuta. Ihan kun se ei niitä osaisi!
 Tänään ruututreeni meni penkin alle, Qupa haparoi matkalla ja meni pyörimään häiriömerkkien ympärille, joten kutsuin sen pois. Saman se teki myös tiistaina, vaikka viime viikon ruutuilut onnistuivat niin hyvin. Siirsin loppujen lopuksi ruudun toiseen päähän kenttää ja pistin ylimääräiset merkit muutaman metrin kauemmaksi, että saatiin onnistunut suoritus aikaan. Myös metallinouto oli ihan karsea, eka palautus oli hyvä, mutta seuraavilla Qupa sylkäisi kapulan pois puolessa välissä matkaa pallon toivossa. Sitäkään se ei ole tehnyt koskaan! Ehkä mä ihan oikeasti treenaan koetta edeltävällä viikolla eri tavalla/liian paljon, sillä muistelisin samanlaisen käytöksen ilmenemistä myös ennen syksyn koetta.
 Illalla käytiin vielä Ojangossa kenttien hiljennyttyä muistelemassa hyppynouto (ihan kun Q ei muistaisi!) ja tunnari. Hyppynouto oli ihan onnistunut, jos kapula lensi suhkot suorassa linjassa esteen taakse. Vinoja heittoja Q ei älynnyt ja palautti esteen ohi. Kyllä se puoli vuotta sitten osasi palauttaa vinotkin... Tunnari sentään onnistui ja oma palautui hienosti.

Jaa, milläköhän mielellä sunnuntaina kokeeseen? Luotan siihen, että Qupa ihan oikeasti osaa liikkeet, vaikka melkoista pelleilyä onkin ilmennyt. Saa nähdä, joudutaanko pitämään huomenna vielä pikaruututreeni. Ei ehkä pitäisi, muttakun...

Huomenna lähdetään aamulla messariin PetExpo-tapahtumaan. Quattro esiintyy aamun agilitynäytöksessä ja loppupäivä keräillään voimia sunnuntain koetta varten.