Quattro ei meinannut uskoa, että pallo on lomalla, siis ei leikittävissä. Tuplasti hauskempi äänien kera!

Qupa oli elementissään, kun vietimme muutaman päivän Linnean mökillä. Se sai kulutettua aikansa pelatessaan laiturilla pallolla, siis heittämällä sen laiturilta alas, sukeltamalla perään ja uusimalla suoritusta kymmenen tunnin ajan. Veden ääreltä Qupsun sai pois vain ruoka-aika - tai toinen pallo. Valtsu ja Olavi eivät aina tahtoneet ymmärtää Quattron ajatuksia ja pakko myöntää, että kotioloissa tuo nurkassa nukkuva eläin kävi omankin hermon päälle paikoitellen. Jos Qumpa ei saanut palloa, se kiukutteli haukkumalla (kuului vastarannalle, ja varmaan vastarannan vastarannallekin!), syömällä uimapatjaa, grillitiiliä taikka keppejä, tökkimällä tai kerjäämällä ruokaa. Viime vuonna tehottomaksi testattua keinoa, Qupsun telkeämistä sisätiloihin, en viitsinyt kokeilla enää, vesipeto vain haukkui ja aiheutti tuhoa neljän seinän sisällä (saldona muun muassa tiputettu objektiivi). Kaikesta pöllöilystä huolimatta Qupan kanssa oli kiva viettää mökkeillä, ehkä sillä on oikeuskin olla vähän hassu, kun se pääsee muutaman kerran vuodessa elämään maalaiskoiran elämää.



Samoilla helteen pehmittämillä aivoilla käytiin myös tekemässä yksi heikko suoritus noutajien mestaruuskokeessa. Positiivista, että Qupsu sai osasta liikkeistä tosi kivoja pisteitä varsinkin siihen nähden, että evl:ssä nipotetaan ihan kaikesta, sekä iso iso ongelma nimeltä ruutu onnistui. Edellisessä kokeessa tapahtuneen nollauksen jälkeen Qupa on ollut tosi epävarma ruudun suhteen, eikä ole aina oikein tahtonut löytää perille asti. Melkein kuskasin eläimen näkötarkastukseen, kun en keksinyt, mistä muusta se voisi johtua. Kokeeseen palaten, negatiivisia puoliakin löytyy. Ohjattu ei onnistunut tälläkään kertaa, ei se ole oikein treeneissäkään ottanut tuulta alleen, sekä Quattro oli rasittavalla tuulella kehässä. Juuri sillä mökkifiiliksellä, moikkasi liikkurin, moikkasi tuomarin, koikkelehti puolella aivotyöllä, kiireellä ja valikoivalla kuulolla menemään ja oli kiirehtimässä superpalkalle joka toinen sekunti. Sen lisäksi, että mua jännitti jostakin syystä paljon, sain myös paimentaa Qupsua pysymään kehänauhojen sisäpuolella. Ekaa kertaa meinasin tehdä seuraamisen käännöksetkin väärään suuntaan ja unohtaa luoksarin käskyt, apua... Tuomarina muuten toimi Ralf Björklund, jonka kokeissa olen tykännyt käydä.

Istuminen 9 Päänheiluttelua vissiin.
Paikallamakuu 10 Possu oli käännähtänyt lonkalleen vähän vinoon, kiva tuomari kun ei miinustanut!
Seuraaminen 7½ Ekasta liikkeestä huomasi jo, ettei Qup ollut mukana: haahuilua, ruma kontakti ja lisäkäsky.
Ruutu 9½ Se löytyi! Omaan makuun vähän lahna.
Hyppynouto 8 Kloks mennessä, muuten jees.
Luoksetulo 9 Qupan paras luoksarinumero pitkään aikaan, mutta olisi saanut laukata vieläkin nopsemmin.

Zeta 6
Qupsun kuulo temppuili, eikä se suostunut istumaan. Muutenkin oli koko liike vähän meiningillä, josko tulisit sieltä koirasein mukanani.
Ohjattu 0 Quattro ei lähtenyt edes merkille, vaikka oletin, että se bongasi sen ennen liikkeen alkua. Tarjosi sen sijaan aloitusmerkkiä. :( Olen saanut sen vissiin paineistumaan kys.liikkeestä, kun muutaman kerran olen sen napannut keskimmäisen kapulan kimpusta pois vihaisemmin. Se ei halua enää edes yrittää, jos on epävarma eikä näe kapuloita, tällä kertaa alustana oli nurmi. Onneksi liikkeenpaikkausoperaatio on käynnistynyt ihan kivasti.
Kaket 7 Ennakoi lähes jokaisen vaihdon, muuten ok. Pitänee siis lisätä reenisuunnitelmaan.
Tunnari 9 Luulin liikkeen jo nollaantuvan siinä vaiheessa, kun Qupa ryntäsi laukalla kapuloille ja nuuski kamalalla vauhdilla läpi. Oma se kuitenkin oli, jipii! Varmuutta on tullut siis lisää, kun Q selviytyi tehtävästi korkeammassa vireessä.

Saatiin siis taas vaihteeksi kakkostulos 240.5 p, epäonnistumisetkin olisi helpompi ottaa vastaan, jos Qupsu edes joskus myös onnistuisi kokeessa. Ei tämä tokoilu olekaan ihan niin lastenleikkiä. Sijoituttiin kuitenkin kolmosiksi, eli jos optimisteja ollaan, niin Qumpa on Suomen kolmanneksi viisain noutaja. Tai sitten ei! :) Meidän upea labbisjoukkue sai kuitenkin joukkuekultaa viime vuoden tapaan, joten ihan tyhjin käsin ei jouduttu kotiin lähtemään!