Ollaan vietetty varsin rentoa talvielämää. Käytiin juoksemassa Qupsun kanssa yksi agistartti hiihtoloman puolella, eläin oli omistajansa tavoin lomafiilingeissä ja tulos jäi laihaksi. Olin maailmankaikkeuden huonoin kartturi, kun sipsutin uhkaavan läheltä kaikkia siivekkeitä ja olin lentää nenälleni, enkä mahtanut muistaa rataa millään. Plussana unohdin Quattron pituudella selkäni taakse ja se oikaisi puolesta välistä pois. Qupakin juoksi laiskasti ja kyselin treeneissäkin vähän kommentteja sen menosta. Hallialustalla se selvästi hakee ponnistuspaikkaa enemmän kuin ulkona, eikä pysty, halua tai uskalla juosta yhtä kovaa kuin ulkokentillä. Ehkä kyse on vain alustasta, mutta totesin, että olisi aika käyttää koira myös hierojalla pidemmän tauon jälkeen. Näin ollen matkaammekin tulevalla viikolla hierojan käsittelyyn, ja Unallekin on pieni hetki varattuna Qupan hieronnan jälkeen. Una ei vaikuta olevan mistään kohdasta jumissa, mutta ajateltiin, että sekin saa hetken totutella olemaan hierottavana, jos joskus tarvitsee. Luultavasti tälläkin kertaa käydään suurempi kamppailu Qupan kanssa, sillä se ei hevillä suostu rentoutumaan kyljelle moisessa tilanteessa. Una taasen on penskasta pitäen röhnöttänyt milloin missäkin mitä kummallisimmissa asennoissa, joten sen ei pitäisi olla ongelma.

Lähestyvä kevät- ja koekausi ovat saaneet tokoilut muuttumaan säännöllisimmiksi. Ollaan pidetty muutamat yhteistreenit myöhäisiltapäivästä, sillä valo sallii sen jo. Katselin juuri viimekesäisiä tokokoekuvia ja into olisi taas kova kisaamaan, mutta koe puuttuu! Unan tunnarisolmu alkaa päivä päivältä ratkeamaan ja lisämotivaationa uhrauduin tekemään koulutyöni kyseisenlaisen hajuerottelun opettamisesta, joten mun on pakko treenata ja koota muistiinpanoja päivittäin. Se ainoa ongelma koiriin liittyvissä töissä on, että niitä ei voi säästää edellisiltaan opetettavaksi ja päivät alkavat jo nyt käydä vähiin. Niin, damitkin suunnittelin kaivavani kaapista ulos piakkoin, sillä viime kerrasta on vierähtänyt taas aikaa. Päästiin Unan kanssa mukaan keväällä starttaavaan muutaman kerran nomeryhmään, joten sieltä toivottavasti saadaan lisävinkkejä treenailuun, sillä olen nometreenien suunnittelussa siitä onnettomimmasta päästä. Ryhmä oli suunnattu koirakoille, jotka aikovat startata alokasluokassa tänä kautena, joten ehkä senkin osalta aktivoituminen olisi ihan fiksua... 



Viime viikolla vietettiin yksi ihanan aurinkoinen aamupäivä Paloheinässä, sillä opiskeluiden sijaan päivä oli varattu pulkkailuun tahi sauvakävelyyn. Otin kahden sauvan sijasta mukaan talutushihnat ja koirat, mistä ei tullut onneksi valitusta. Liikunnanopettajani rapsutteli muiden ohella koiria ihastuksissaan, ja päivitteli samalla Unan olevan pentu vielä. Ei ollut ensimmäinen, joka hämmästyi, kun kerroin elukan täyttävän pian kaksi. Lähes kaikki lenkeillä vastaantulevat ja juttelemaan alkavat ihmiset avaavat sanaisen arkkunsa juuri kyselemällä jaloissa häsläävän "pennun" ikää. Paloheinässä syöksyttiin Tuulin ja Sallin kera hiihtäjiä pakoon ilmeisesti ainoalle kävelyyn tarkoitetulle metsätielle. Kaikki hyvä, kuten tiekin loppui aikanaan, ja ensimmäisen ladunylityksen tarkoituksena Pitkäkoskella oli syöksyä metsään umpihankeen pois harvalukuisen hiihtäjäjoukon tieltä. Meinasi koitua ongelmaksi sekin, kun erään mieshiihtäjän mielestä teimme syntiä hipsimällä ruuhkattoman latu-uran yli. Hohoijaa, talvi ilman kärttyisiä hiihtäjiä ei olisi talvi lainkaan. Onneksi tämä oli reissullamme ainoa tapaus, sillä loppukilometrit tarvottiin hangessa ilman yhtään vastaantulijaa!


Nyrpeä lenkkeilytrio