Me ollaan otettu vähän rennommin viikon takaisen kokeen jälkeen ja ainut tämän viikon suurempi treeni pidettiin alkuviikosta lähikentällä. Otin myös Unan mukaan katselemaan Qupan ruutuun juoksentelua ja kake- sekä seuruutreeniä. Qupsun treenin jälkeen pikkuinenkin pääsi "treenaamaan", me lähinnä biletettiin parin lelun voimin ja tehtiin pari lyhyttä muutaman askeleen seuruupätkää ruokapalkalla. Myös ruutua Una pääsi koittamaan niin, että kävin itse heittämässä ruutuun lelun ja juoksin sen perässä sinne leikkimään. Mitään ideaa ruudusta se tuskin on vielä saanut päähänsä, mutta pääasia että sillä on kivaa ja se juoksee ruutuun täysillä. :) Kosketusalustan alkeita ollaan muutaman kerran naksuttimen voimin tehty, Una älyää supernopeasti, mistä saa namia, mutta itse alusta on vielä ihan vaiheessa.
 Muutenkin Una on ollut hirmuisen helppo pentu Quattroon verrattuna, Quattro oli ihan hirviö tuossa iässä, johtuen varmaan myös osaksi meidän kokemattomuudesta. Una teki ensimmäisen kepposensa minun nähden vasta eilen, kun lähti jahtamaan ohi kulkevaa pyörää. Aikani sain karjua sitä takaisin, kunnes kävin sen niskalenkistä nappaamasta pois pyörän ympäriltä. Ekan kerran sen korville myös tapahtui totaalilukkiutuminen samaisessa tilanteessa!
 Pari päivää sitten sain vihdoinkin aikaiseksi ja kuvasin Unan seuraamistreeniä videolle. Jalustakyhäelmä ei ollut ihan toimivammasta päästä, sillä monenkin yrityksen jälkeen videolta puuttui joko jalat tai pää. Katsoin pienemmäksi pahaksi jalkojen puuttumisen, joten video löytyy täältä. Koitan saada nakitettua jonkun kaverin kuvaamaan treenin seuraavalla kerralla, niin koko koira olisi näkyvissä. :)

 

Torstaina lähdettiin käymään Suomenlinnassa Linnean ja Ruutin kanssa, reissu on ollut suunnitelmissa koko kesän, mutta syystä tai toisesta ei ole tullut lähdettyä. Quattrokin pääsi ekaa kertaa vesille soutuvenettä suuremmalla paatilla, mutta tylsimys vain nukkui koko matkan. Onneksi kumpikaan koirista ei osoittautunut merisairaaksi! Käveltiin saari päästä päähän pahimmassa auringonpaahteessa ja seikkailtiin koirien kanssa viileissä tunneleissa.

 

Viime viikolla käytettiin penska myös tokalla rokotuksella eli sen elämä rupeaa pikkuhiljaa olemaan vapaampaa muiden koirien suhteen. Tänään Una pääsi vierailemaan Itiksessä ja se tarjosi hienosti kontaktia siinä vilkeessä! Miinuspuolena se meni pissimään kaksi kertaa keskellä vilkkainta väylää!
 Huomenna matkataan koirien kanssa maalaismaisemaan leireilemään ja pitkän pohdinnan jälkeen päätin ottaa myös Unan mukaan. Ensi viikoksi luvattiin melkoisia helteitä, joten voi olla, että me muutetaan järveen pahimman helteen ajaksi. :)
 Alla olevat uimakuvat ovat Linnean mökiltä, missä vietettiin ihanan helteinen viikonloppu pari viikkoa sitten. Qupa pääsi myös ekaa kertaa tekemään vepen alkeita ja oli aika pätevä!
 
 
 
 
 
 Una 17 vko