Seuraamisen siis.

Tarina alkaa vuoden ensimmäisenä päivänä, kun mikään kauppa ei ollut auki, eli yhtä kuin parkkikset olivat autioita. Sain jälleen kuningasidean ja lähdin treenaamaan jääkaapista löytyneen ylijäämäkurkun innoittamana ja tattaraa, arvatkaa mikä oli aihe? Seuraamiskaavio kurkkupalkalla! Ainoa menoa hidastava tekijä oli parinkymmenen sentin lumikerros, mutta kyllähän lumiauralabradorin pitäisi siellä pärjätä? Niin, se kaavio, ei ollut kiva ei. Käännöksistähän Qupa ei ollut kuullutkaan, suorilla pätkillä muisti vilkaista ylöspäin pariin otteeseen, ja eri tempoissa seuraaminen, jep, "eeei, en ole kyllä koskaan kuullutkaan" oli Quattron mielipide.

Pohjanoteerauspäivän illalla suunnittelin ja kirjasin ylös loistavan seuraamistreeniohjelman, joka lupasi, että tammikuun lopussa saan marssia kentällä evl-kaavion huippulabradorin kanssa leveästi hymyillen. Puolentoista viikon ajan olen siis joka päivä, joskus ehkä useampaankin otteeseen, etsinyt 2m x 2m kokoisen auratun pläntin, reissannut sinne Qupan ja lihapullapussin kanssa ja naksutellut kontaktista, käännöksistä, perusasennosta ja tehnyt pidempääkin pätkää onnistuneesti. Koska Qupsu on ollut niin mainio, päätin, että tänään evl-eläimeni olisi valmis avo-luokan tyyppiseen kaavioon. Myönnetään heti alkuun, ettei kenttävalinta ( tai -valaistus) osunut tällä kertaa nappiin, maa muistutti lähinnä epätasaista luistelukenttää satunnaisilla aura-auton rengasjäljillä eikä puolen kilometrin säteellä ollut ainoatakaan toimivaa valaisinta, mitkä oikeasti olisivat olleet tarpeen iltayhdeksän jälkeen. Silti se ei oikeuta possuiluun! Seuraamisen kontakti oli kyllä jees välillä, mutta heti kun maasto muuttui epätasaisemmaksi, niin Qup tuijotteli eteenpäin ja haki oikeaa paikkaa, muutama käännös siedettävä, kyllähän se siis "seurasi", mutta eikö se voinut edes yrittää? Olen säälittävä, laitan edes osan seuraamattomuuden karmivan alustan piikkiin (tulkaa vaikka katsomaan!), sillä kyllä Qup paikoitellen tuli kivasti. Jos olisin kirjoittanut edellisenkin tekstin suoraan kentältä, olisin todennäköisesti kirjoittanut söpöstä Qupsuttimesta paljon kauheammin, olin niin, niin pettynyt siihen. Kuinka monta tuntiakin ollaan oikeasti seuraamista treenattu, en halua edes laskea. Onneksi sain nollattua tilanteen suhkot helposti muutaman kyyneleen saattelemana ja vaihdettiin tasaisemmalle parkkikselle jonkin matkan päähän. Siellä saatiin aikaiseksi muutama pidempi pätkä pallopalkalla. Ainakin pupsuttimella oli oikea meininki ja se häntä vispaten pisti menemään, vaikka perusasennot jäivätkin vinoiksi, niin se kirjaimellisesti kyllä ansaitsi tennarinsa. Mutta vaikka se onnistuikin, matkaa on vielä kasin arvoiseen evl-kaavioon. Uskon kyllä, että mikäli löytyisi tasainen, helposti tallattava kenttä jostakin, Qupenkin olisi helpompi työskennellä ja keskittyä muuhunkin kuin pystyssä pysymiseen. Ja kyllä, ei se ole luuseri, joka ei osaa edes alokasluokan kaaviota, vaan paikkansa evl:ssä myös seuraamisella ansainnut elukka. Tämäkin osoittaa sen, että me ollaan nyt ainoastaan olosuhteiden vankeja (mikäli karmeaa käännöstä oikealle ei oteta mukaan!) joten hei kaupungin päättäjät tai ylityötunteja rakastavat aurakuskit, auratkaa jooko tänne Pohjois-Helsinkiin joku kenttä koiraharrastajien käyttöön.

Ja koska kirjoitus koskee tokoa, Qupsuttimen viime viikon ruututreeni sujui kivasti, samoin ohjattukin, missä hämäsin sitä viemällä hervottoman kokoisen puupalikan keskimmäiseksi kapulaksi, ja Qupahan meni lankaan! Toisella kerralla lamppu syttyi ja kapula löytyi. Tunnarikaan ei ole päässyt unohtumaan, vaikka vire on pikkuhiljaa alkanut nousemaan ylärajoille tunnarin osalta, nenä on pysynyt auki ja oma löytynyt.

En edes jaksa lukea kirjoitusta alusta loppuun, koko liirumlaarum on kirjoitettu astetta väsyneempänä ja loppua kohden keskittyminenkin herpaantui, joten seasta löytyi varmasti niin yhdyssana-, pilkku-, kuin kirjoitusvirheitäkin. Ja koko kirjoitushan oli turha, koska lopputuloksena ei ollut "jaloissani makaa vuosisadan epätokokoira" vaan "vieressä köllöttävä keltainen karvakasa on oikeastikin viisas". Tai ehkei omalta osaltani turha, vaan lukijoiden. Oikeastaan kyseessähän oli vain pienimuotoinen yksinpuhelu siitä, kuinka pikkuisella oli huono päivä tänään. :) Huomenna paremmin!