Huh, koeviikko koulussa ohi, joten nyt ehtii (tai ehkä se on vaan ollut laiskuus se tekijä?) tännekin kirjailemaan. Viime sunnuntaina käytiin kolmansissa avoimen luokan kokeissa, ja saatiin kuin saatiinkin koulari kahden viikon koerupeman jälkeen! 
 Päästiin starttaamaan ensimmäisessä ryhmässä, joten aamulla oltiin jo heti kahdeksan jälkeen lähdössä. Koepaikkana toimi Leppävaaran koulun hiekkakenttä, ja tuomarina Reijo Hagström.
 Koe alkoi paikallamakuulla, me ensimmäisessä ryhmässä. Q pysyi hyvin, ja makasi kuvista päätellen taas kerran nokka pystyssä. Sen jälkeen oli muutama koirakko ennen meitä, jota ennen virittelin Quuta vähän ottamalla luoksetulon ja pieniä pätkiä seuraamisia, joista sai palkan kontaktista.
 Seuraaminen alkoi ihan nätisti, keskivaiheilla nättiä seuraamista, mutta loppu aivan järkyttävää, Q seurasi varmaan metrin päässä ja oli vähän niinkuin lenkillä. Tuomari ilmeisesti näytti kuitenkin numeroa väärin päin sekä mulle että sihteereille, kun kerran ysin antoi. No ei.
 Maahanmeno hieno. Luoksarissa Q ei tullut nopeasti laukkaamalla, mutta pysähtyi onneksi hyvin merkille, kymppi saatiin kuitenkin.
 Seisominen myös hyvä, en tiedä mistä sitten tuli -½ pistettä, kun ei kerran liikuttanut jalkojansakaan.
 Nouto meni pieneksi sähläykseksi, Q kyllä lähti hirvittävällä vauhdilla hakemaan kapulaa, jarrutti kapulan yli ja jäi sitten etsimään ja miettimään mitä kapulalle tehdään. En kuitenkaan antanut lisäkäskyä, joten 8 tuli, en sitten tiedä paljonko olisi tippunut toisesta käskystä.
 Kaukkarit jälleen megaupeat, nähtävästi Q:n varmin laji kokeissa, 10.
 Hypyn pilasin osittain itse, Q:lla oli reippaasti yli sen säkäkorkeuden oleva hyppy, jonka sitten hyväksyin liikkurin kysyessä... Lähtöhyppy meni hyvin, takaisin tullessa taas kolautti + jäi sen seurauksena miettimään, että missäköhän olen ja minneköhän menen. Joten annoin lisäkäskyn, joka sekin tiputti pisteitä.
 Kokonaisvaikutus 9, ohjaajalla ja koiralla hieno yhteistyö, ja perusasennossa otin Quun jonkun liikkeen alussa vinoon.
 Sijoituksissa hävittiin pisteellä voittaneelle eli sijoituttiin toiseksi, kunniapalkinnon ja TK2:sen kera! Q oli kylläkin selvästi vaisu kokeessa, tosin se oli riehunut koko viikonlopun hoidossa olleen 7-kuukautisen labradorineidin kanssa... Nyt sitten ollaan jo vähän kerrassaan ruettu enemmän treenaamaan voittajaa, jonne olisi tavoitteena lähteä ensi kesällä. Vielä tosin on paljon liikkeitä aloituspisteessä, kuten vaikkapa metallinouto, joka tulee olemaan hankala, kun kerran ollaan metallisella kokeiltu. Mutta huomenna lähdetään pitämään Linnun ja Valtsun kanssa treenit, pitääkin muistaa ruudun merkit ottaa mukaan. Seuraamisessa täytyy saada Quun vire korkeammalle, tehdään muutos entiseen, eli ruetaan kiinnittämään viretilan huomattavasti enemmän huomiota, voittajaan ei kyllä tuon näköisellä seuraamisella kehtaa mennä!

 
 
 
 
  Kympin arvoista...
  ...ja vitosta.
  Erittäin halukas olemus Quattrolla
 
 
  Jipii, merkki näkyy kuvassa!
 
 
 
  Dumdidum