Vähän lisäjännitystä jo muutenkin jännittävään lauantai-iltaan saatiin, kun Quattrolla meni ruokanappula väärään kurkkuun eikä meinannut irrota, vaikka Q kuinka köhi ja köhi. Loppujen lopuksi parin tunnin yskimisen jälkeen suuntasimme Viikin eläinsairaalaan puoli yhdeltätoista illalla. Lähtiessä Q ryntäsi portaat hirmuvauhdilla alas ja yskäisi sen jälkeen, milloin köhiminen loppui, olisiko nami lähtenyt pois. Lekurissa silti käytiin ja mitään vikaa ei onneksi löytynyt ja päästiin vihdoin nukkumaan kellon ollessa reilusti jo sunnuntain puolella.
 Koepaikalla päätin muistuttaa tunnarin Quun mieleen ennen paikallamakuita, eipä onnistunut ja haki väärän. Pari onnistunuttakin saatiin väliin, muttei mikään kauhean hyvä fiilis ollut kehään mentäessä, kun ei se vaan onnistu.
 Voittajassa oli vain neljä koiraa, joten päästiin Fidon kanssa samaan paikallamakuuryhmään mikä oli sinänsä ihan hyvä asia. Q meinasi riehaantua, kun tuomari katsoi ennen kehään menoa koirat, mutta rauhoittui onneksi ja pysyi maassa. Oli kuulemma vaihdellut asentoaan, joten arvosanaksi 9.
 Seuraaminen oli ihan ok, välillä ehkä väljää ja kontakti ei ollut ihan parasta, mutta sivuaskeleet ja paikkakäännökset oli tajuttoman makeet! 8 oli erittäin, erittäin suuri yllätys tästä, olisin ollut tyytyväinen jo seiskaan.

 Liikkeestä istuminen oli hidas ja varmistin vielä, että Q jäi istumaan. 9
 Luoksetulo olikin eka liike, missä Qupa rupesi jo possuilmaan. Lähti liikkumaan joka kerralla liikkurin ‘käsky’-sanan jälkeen, ennen kuin ehdin mitään sanoa. Seisomisessa pisti maahan, mitä ei ole koskaan ennen treeneissä tehnyt! Maahanmeno ok, samoin perusasento ja tuomioksi 6½
 Ruudun lähetyspaikalle siirtyessä Q merkkasi ruudun katseella hyvin, ja varmistin vielä kertaalleen kysymällä ‘missä ruutu’. Lähti juoksemaan oikeaan suuntaan, mutta kääntyikin kohti luoksarin merkkejä, jolloin karjaisin tyylikkäästi ‘krhm’ ja sain jätkän pysähtymään. Uudella ruutuun-käskyllä juoksi hyvin ruutuun ja vielä oikealta sivulta sisään ja jäi vielä ruudun sisälle, jesh! Ruudun poistulo oli vähän katastrofaalinen, tuli sentään vasemmalle seuraamaan, mutta edisti. Pistemenetyksiä ei tästä tullut kuin kaksoiskäskyn verran 8.
 Hyppynoudon mokasin itse tähtäämällä kapulalla esteeseen, josta Q ilmeisesti vähän hämääntyi ja meinasi kiertää takaisintullessa esteen. Sain onneksi parkaistua viime hetkellä ‘hyppy’, joten saatiin jotain pisteitä kotiin tästäkin 8
 Metsku muuten hyvä, mutta palautus vinoon 9½
 Tunnari, argh, meni tietysti nollille. Koetilanne oli Q:lle vähän liikaa, kun koirahäiriössäkin meinaa unohtaa nuuskia. Lähti hyvin ja meni suoraan omalle, nuuski kuitenkin kaikki läpi ja poimi vikan.
 Kaket oli tosi kivat, paitsi Quattro omatoimisena yhden omankin vaihdon väliin, sillä vaihtojen välillä oli tajuttoman pitkä aika, ollaan treenattu puolet lyhyemmillä… 9 tuli kuitenkin ja kehut siitä ettei Q edennyt milliäkään.
 Kokonaisvaikutus 8  ja loppupuheet ei jäänyt kauheasti mieleen muuten. Tuomari vitsailikin suoritusten välillä, että tämä koira taitaa toimia yskäisyillä, kuten ruudussa ja parissa muussakin kohtaa sain huomauttaa. Q työskenteli kuitenkin mielettömän iloisesti koko suorituksen, mistä saatiinkin kiitosta niin tuomarilta kuin katsojiltakin. Sijoitus oli kuitenkin yllätys, vaikkei luokassa tullutkaan kuin kaksi tulosta, kolmonen Fidolle ja meille kakkonen, joten luokkavoittohan sieltä irtosi 232 pisteellä. Ennen seuraavaa koetta täytyy treenata tunnari häiriössä kuntoon ja kaikki ylimääräinen possuilu pois. Kiva fiilis kuitenkin jäi, vaikkei ihan nappisuoritus ollutkaan, tai no, jos tunnari olisi onnistunut (vähintään kutonen) niin olisi tullut ykköstulos.
 
 Tonne se täti vei sen oikean kapulan, mutta ei sitä sieltä löytynyt, kun kävin kattomassa
 Kaket
kuvat © Linnea S.