Toivottavasti kaikki päivittävät linkkinsä ja siirtyvät uuteen osoitteeseen lukemaan kuulumisia! :)

Tiistain treenipäivä, jolta videotkin ovat, oli helteisempi. Una kyllä pinkoo yhtä päättömänä säällä kuin säällä, mutta Qupalla oli huono päivä. En saanut ohjaustani napakaksi ja oikea-aikaiseksi ja tein sen kanssa niin tyhmiä virheitä. Käännökset valui, Qupa juoksi vääriin putkiin (tai juoksi ohi...) ja laamaili radalla. Taoin itseäni nyrkillä päähän ja koitin olla skarpimpi, jotta saatiin pieni radanpätkä edes puoliksi onnistumaan. Unan pikkupätkässä olin taas auttamattomasti jäljessä, ja koska se ei hae esteitä kuin Qupsu, oma ohjauksenikin mätti. Kaksi vikaa hyppyä koituivat ongelmaksi, kun kaivoin aina lelua taskusta väärään aikaan. Enkä edes älynnyt sitä, tyhmä minä. Kuten huomaatte, ihan huonot treenit oli.

Torstain agit onnistuivat paremmin, sillä suunnittelin mitä teen, ja pysyin siinä! Qupsulle suunnittelin radan hiukan siirrellen kentän esteitä ja hyödynsin Ulpua varten tekemääni vinoa hyppysuoraa (2-5). Jo sujui paremmin: Qupalla oli eri meininki tekemiseen kuin edelliskerralla ja ohjauskuviotkaan eivät olleet pahimmasta päästä! Unan osuus eli vino hyppysuora sai alkunsa tiistain loppuradasta, ja namialustalla homma pelitti. Lisäksi pennen kanssa jatkettiin keppi- ja kontaktiprojektia jälleen. Täytyisi kotiin rakennella 2x2-keppivälejä, jotta treeni pääsisi edistymään.

Iltaiset treenit sujuivat kivasti. Teetin molemmilla alkuun hyppynoutoja: Unan versiossa tein alle liikkeestä istumisen, jotta sain sille koemoodin päälle (=tavallista sähläävämpi) ja halusin testata hyppynoudon toimivuutta eri mielentilassa. Vinoissa heitoissa ei ongelmaa, vaan hyppy suoriutui molempiin suuntiin. Qupsulle parit metallinheitot hypyn yli: kapulannostot tällä kertaa ok, mutta palautukset armottoman hitaita. Qupa oli muutenkin kuin hidastetusta elokuvasta, enkä saanut sen normaalia tempoa esiin niin millään, ehkä se olisi lepopäivän tarpeessa tokojutuista. Nimimerkillä joka ilta treenikentällä...

Unan kaket ovat täysin tietämättömästä syystä alkaneet pelittää varsin hyvin. Keväällä tuskailin ja tuskailin, kun homma ei etene, mutta vihdoin hoksasin tehdä pelkkää tekniikkatreeniä sisätiloissa - ja johan auttoi! Qupan TK4 jälkeen aikaa riittää hieman jo penskan koekuntoon hiomiseen, kun koko kevään olen treenannut Unan kanssa läpi samoja virheitä. Viime viikolla tehdyssä tasontarkastuksessa Una tuli kakeissa crocsilla mitattuna yhden kipaleen eteenpäin eli noin parikymmentä senttiä. Eilen etukäpälät pysyivät sentilleen samassa paikassa! Ainoa probleema on, että Ulpu liikkuu sivusuunnassa jonkun sentin. En sitten tiedä kuinka katastroofi siitäkin on kehkeytymässä.

Lapista kotiuduttuamme on mennyt muutamat agilityn ohjatut treenit ohitse. Quattron ohjatut peruuntuivat omalta osaltani sekä kouluttajan osalta kerran, joten Qup ei ole päässyt ohjatulle lentotunnille aikoihin. Qupan agitreenien sijaan olin Unan kanssa nomeporukalla treenaamassa riistahakua korvessa. Una palautti vauhdikkaasti tuntemattomia lintulajeja kauempaakin treenamattomuudesta huolimatta (riistaa viimeksi taippareissa...), ainoa hienosäätö olisi opettaa elukalle riistojen palautus käteen. Agilityn saralla Unan alkeiskurssi saatiin pakettiin tässä kuussa ja jatkoa on luvassa loppukesästä. Keppien opetukseen halusin kokeilla 2x2-tekniikkaa, sillä Ulpu oppii tarjoamalla hyvin. Treenistä täytyisi napata joskus videon pätkä, tällä hetkellä Unalla on neljä keppiä melkein rivissä ja treeni edistynee. Kuitenkin ennen keppien lisäämistä suunnittelin opettaa vaikeimmatkin keppikulmat Unalle vesiselviksi, sillä se tahtoo välillä fuskata.

Kesän kunniaksi olemme nauttineet pitkistä illoista ja lämpimistä keleistä hyvässä seurassa. Lähikenttiä on kulutettu aktiivisesti tokon merkeissä porukalla, molemmat koirat ovat saaneet kaivattua liikkuri- ja häiriötreeniä. Lisäksi lähipellot ovat toimineet oivana juoksukenttänä, Una on saanut painaa viime aikoina menemään kelpien ja aussien seassa ja saanut samalla oivaa kunnon kohotusta pinkoessaan aavistusta kevyempien kavereidensa perässä. Hengenheimolaisuudesta on huolehtineet lähipeltojen labbikset. Qupsu ei junnujen leikeistä pahemmin välitä, sen aika kuluu paremmin tennaria hakiessa tai heinää syödessä.

 
Hani, Redi, Una, Muru ja Qupa pitivät hellepäivänä huolen lenkkipolkujen kulutuksesta.
 
 

Sivistyspuolestakin on pidetty kiinni, sillä seikkailimme Unan kanssa merenrantabulevardeilla eräs viikonloppu, paimenkoiraseurassa silloinkin.

 
Una ja Kaapo kaupungin vilskeessä

Me päätettiin heti ottaa koirien kanssa tuntumaa lomailuun kesäkuun alussa ja lähdimme koiraporukalla viikoksi Lappiin! Reilu pari viikkoa sitten lauantaina saatuani paperit koulusta käteen, kaahasin yksien ylppärijuhlien kautta kotiin täyttämään rinkkaa ja muutamaa muuta kapsäkkiä, ja alkuillasta jo harjoittelimme autossa istumista suuntaamalla Raumalle ensimmäistä välipysähdystä varten. Lupaavien muutaman tunnin yöunien jälkeen kello 04:00 soi kello, ja oli aika ahtaa tavarat ja koirat käpykylän keskustasta lähtevään bussiin. Bussi (joka oli aika hieno!) lastattiin 11 noutajalla ja 12 noutajaihmisellä. Mukana oli Unan lisäksi myös muutama muu uppis: muun muassa Unan äippä Gilda sekä siskopuoli Oona, ja Oonan tytär Sanni olivat omistajineen reissussa mukana!
 

Koirien aamupala aamukahdeksalta Närpiössä

Bussimatkustusta Qupan tyyliin

Bussi suunnattiin kohti Leviä, jonka ympäristössä ja lähituntureilla teimme päivävaelluksia palaten mökille yöpymään. Bussimatka söi lähemmäs 16 tuntia, sillä koirien kanssa reissaamiseen kuului muutama pysähdys ja kauppakäynti. Matkanteko ei onneksi tehnyt kovin tiukkaa, sillä bussi oli tilava tällekin koiramäärälle ja aikaa pystyi kuluttamaan vaikkapa ottamalla päikkärit bussin takaosan sängyissä. Ei hassumpaa! :) Meikäläisen matkustuskiintiö alkoi olla täynnä Rovaniemen kohdalla, se kuulosti jo niiin pohjoiselta eteläsuomalaisen korvaan ja olin varma, että Levi tupsahtaisi kulman takaa vastaan... Odotin myös Napapiirin hienoja "tässä se menee"-kylttejä, mutta meidän reittivalinnalle niitä ei osunut yhtään, missattiin varmaan virallinen rajanylityspaikka, jos sellaista edes on... Mutta löydettiin lopulta hienolle mökillemme, jonka ikkunoista sai zoomailtua Levitunturin huippua ja takapihalta alkoivat loistavat lenkkimaastot pururatoineen. Onnistuttiin jopa eksymään sille yhdelle ja ainoalle polulle Taijan kanssa ensimmäisenä iltana puolenyön jälkeen. Kännykkänavigaattoristakaan ei ollut hyötyä huonojen kenttien vuoksi, mutta onneksi yöttömän yön ansiosta pimeys ei yllättänyt heti.


Sanni ja Una suorittivat lähilenkkipolkujen koeajoja

Ensimmäisenä vaelluspäivänä maanantaina suuntasimme Kätkätunturin huippua kohden. Vaikka matkaa huipulle ei ollut varmasti viittä kilometriäkään, oli käveleminen ihan eri stratosfääreissä kuin kotimaastoissa. Jatkuvan nousun vuoksi matkaa ei kävellytkään tunnissa vaan niitä kului useampi välipysähdyksineen. Maasto myöskin oli aika vaikeakulkuista: reitiltä löytyi jyrkkiä nousuja kivikoissa, jotka hidastivat myöskin alastuloa. Mutta maisemat huipulta olivat hienot, ainakin ensimmäistä kertaa tunturissa käyneen silmään! Oma maisemasilmänikin kyllä harjaantui jo viikon aikana ja alkuviikosta ihastuksen huokauksia aiheuttaneet maisemat olivat jo aika peruskauraa loppuviikosta.

Kätkän valloittajat

Huipulla tönöttäneessä kodassa saimme grillattua matkaeväät ja vaahtokarkit kätevästi, ja alas olikin helppo vyöryä vatsa täynnä. :) Luulin jo, että ekalla vaelluksella ei näy poron poroa, mutta loppumetreillä yksi tupsahti pellolta melkein nenän eteen. Bongattujen eläinteen listaan sai myös kirjoittaa kyyn, jonka joku onneksi ehti huomata ennen suurempaa vahinkoa!



 
Sukulaispotretti: kivellä Gilda, vasemmalla Gildan tytär Oona (U. Kiona), Una sekä reunassa Sanni (U.Pompom)

Reissun upeimmista maisemista sekä raskaimmasta päivästä vastasi tiistain reissu Pallastunturille, josta suuntasimme useamman tunturin yli ja ympäri parikymmentä kilometriä kohti pohjoista (ehkä). Onnettoman tunturinimimuistini ansiosta mulla ei ole mitään hajua, mistä kohtaa ja mihin suuntaan kuljimme, vaikka vetelinkin Taijan kanssa suurimman osan matkasta letkan etunenässä. Takanatulleet ehtivät jo huolestua, että lähdimme vahingossa 50km kiertoreitille Hettaan, kun pingoimme täyttä häkää ensimmäiselle kodalle, jonne kertyi matkaa 9km...


Ennen ensimmäistä kunnon pysähdystä tunturista paljastui kunnon lumikinoksia, joihin varpaani pääsivät tekemään lähempää tuttavuutta lyhytvartisten kenkien ansiosta. Onneksi naapurin repusta löytyi yhdet ylimääräiset irtolahkeet, sillä onnistuin unohtamaan omani kotia. Muutenkin kesäfiilis laski aika roimasti, sillä hyytävässä tuulessa lumikasojen keskellä olo oli kaikkea muuta kuin kesäinen. Mutta maisemat pesivät mennen tullen Kätkätunturin! Maasto oli karumpaa kuin edellinen, todellinen tunturifiilis siis, ja tällä kertaa oltiin oikeasti korkealla. Ennen ensimmäistä kotaa joku antoi myös varoituksen lumessa olleissa karhunjäljistä. Oma pulssini nousi varmaan aika korkeaksi, ja ehdin jo bongailla epätoivoisesti aukeasta tunturista pakopaikkaa sekä suunnitella pikaista paluuta takaisin, mutta onneksi tarkkasilmäisempi tunnisti ne levinneiksi ihmisen jalanjäljiksi.


Tytöt matkalla kohti määränpäätä, kuvasta huomaa Sannin ja Unan jäätävän kokoeron!


Rihmakurun kodalla tapahtuneen mukaeksymisen, välitankkauksen ja varpaanlämmittelyn jälkeen suuntasimme eteenpäin kohti seuraavaa levähdyspaikkaa (ja evästaukoa ;). Koiratkin saivat lisäenergiaa koiranmakkarasta ja purkkiruoasta, ja ainakin Ulpu kulutti lepotauon lepäilyyn. Qupa sen sijaan ei älynnyt/osannut/tarvinnut lepotaukoa, se hölmöili ympäriinsä, ja oli paikallaan ainoastaan käskyn alla.

 
Tosimies ei takkia tarvinnut.

Upeita maisemia olisi riittänyt katseltavaksi vaikka kuinka. Seuraava tupa jo näkyvissä!

Viimeisen kuvassa näkyvän tuvan häämöttäessä matka oli jo melkoisen pitkällä ja kellokin näytti iltayhdeksää. Tuvalta hajaannuimme kahteen pikkuporukkaa huomaamatta: me nopeammat pingoimme eteenpäin muutaman askeleen nopeammin ja toinen porukka muutaman hitaammin. Tasasimme tahtia ihanalla tunturipurolla maisemia ihaillen, josta suunnistimme neljän porukalla bussille odottamaan muita. Onneksi reissussa oli joku partiolainenkin, sillä emmin itse yhden risteyksen kohdalla melkoisen pitkään, koska mun tuurilla valittu tien haara on aina väärä. Huoli oli turha: polut kohtasivat kilometrin päästä uudelleen, joten valinta ei osunut väärään. ;) Polku myös leveni mitä alemmas päästiin ja loppumetreillä kansallispuistossa olo oli aika hulppea!


Viimeinen tauko ennen loppurutistusta HIEKKAtiellä

Matkaan lähdettäessä aamulla kokeneemmat käskivät pakkaamaan crocsit rinkkaan mukaan, sillä kilometri ennen maalia virrannut joki on pitänyt tapanaan tulvia alkukesästä. Mielikuvissa eli polvea myöten kahlaus jääkylmässä vedessä, joten pettymys olikin melkoinen, kun tarpeeksi hyvän tasapainon omaava pääsi taiteilemaan lankkuja pitkin tulvakohdan yli. Viimeiset tienhaarat osuivat vaistolla oikeaan ja loppumatkasta pystyi suuntaamaan kohti luonnonrauhaa rikkonutta bussin ääntä kohti!


Parikymmentä kilometriä ja puoli vuorokautta takana, bussi löytyi!

Ajantaju tunturissa katosi kokonaan, eikä 12 tunnin reissu tuntunut jaloissa tai päässä - edes seuraavana aamuna pahemmin. Mutta kyllä oli ihanaa saunan kautta kaatua pehmeään sänkyyn mökillä! Koirillekin uni maittoi: Una käpertyi kainalooni ja Qupa-raukka tilanpuutteesta johtuen teki pesän Taijan hervottoman kokoiseen kassiin. Muutenkin yö oli vähän levoton, sillä Una oksensi minun kassin päälle. Onneksi olin sulkenut sen sukkavarkaiden takia, joten kuuraukseen joutui ainoastaan kassi.

Keskiviikon jokiristeilyn, ravintolakäynnin, hömppäilyn ja mökkipihassa tehdyn tokotreenin parissa vietetyn lepopäivän jälkeen torstaina vuorossa oli Särkitunturin valloitus. Pala kakkua tiistain reissun jälkeen, sillä huipulle meni hulppea pururata ja matkakaan ei huimannut päätä. Ei ollut tätäkään tunturia maisemilla pilattu, mutta hyytävä tuuli pakotti kameran pysymään kassissa. Lämpimien sämpylöiden ja suklaabanaanien lisäksi koirista napattiin ryhmäpotretti - uskokaa tai älkää, 11 koiraa pysyi paikallaan tunturin laella!


Quattro tunturin järven edustalla (meinasi karata kastautumaan, mutta ähäkutti)

Etsi 10 labradoria ja yksi vääränrotuinen!

Perjantain surkean ilman ansiosta viimeinen reissu jätettiin väliin, ja lähipolut tarjosivat hyvät lenkkimaastot. Aamupalan valmistusnakki osui meille, ja saatiin Taijan kanssa loihdittua puurot ja kananmunat kohtuullisessa ajassa tarjolle. Luonnonläheiseksi tarjoilun toi metsästä poimittu kukkakimppu mustikanvarpuineen ja männynoksineen sekä keittiöön ripotellut kävyt. Harmi, ettei kattauksesta löydy kuvaa!

Bussiateriointia väsyneen Ulpun tapaan

Niin ikävää kuin kotiinlähtö onkin, perjantai-iltana oli aika pakata huoneeseen viikon aikana levitellyt tavarat takaisin kassiin ja lauantaiaamuna suunnattiin lumisateessa +2astetta kotia kohti. Bussissa oli menomatkaakin väsyneempiä koiria ja ihmisiä, ja itsekin torkuin paluumatkasta useamman tunnin horroksessa. Reissuun kuului Oulu-sightseeing, tallattiin samoja katuja kuin vuosi sitten Nuorten SMtoko-reissulla, ja lisäksi muutama välipysähdys pikkukylissä. Kotiin saavuimme yökahden aikoihin ja etelässä puhaltanut tuuli tuntui suoraan sanoen mannereurooppalaisen kostealta Lapin viimaan verrattuna! Yöttömiin öihin jo tottuneena täällä koittaa hämärä niiin aikaisin, pohjoisessa vaan oli kovin valoisaa. Mutta reissu oli mahtava, toivottavasti joskus uudelleenkin! :)

 

Aika huikeaa. En tajua asiaa vieläkään, vaikken tiedä onko siinä mitään tajuamista. Palkintojenjaossa oltiin Qupsun kanssa yhtä hymyä, mutta vasta autossa purskahdin itkuun. Ehdinkin jo ajatella, että sain hillittyä itseni, mutta en sentään. :) Muistan elävästi Qupan ja minun ensimmäisen kokeen, muistan elävästi Qupan ekan EVL1-kokeen Oulussa ja muistan varmaan tämänkin päivän elävästi. Vaikka se ei ole kuin titteli, ehkä joillekin yksi muiden joukossa, merkitsee se minulle pikemminkin työvoittoa. Lähtökohdat sinä perjantaina, kun kannoin 7-viikkoisen pikku-Quattron itsekin pikkuisena kotiin eivät olleet kovin suuret, eivätkä tavoitteetkaan korkealla, mutta nälkä kasvaa syödessä. Tästä kaikesta kiittäminen kuuluukin lopulta niin Qupan kasvattajalle maailman parhaimmasta ensimmäisestä koirasta, mutta myös kaikille ihanille ihmisille ja treenikavereille, jotka ovat antaneet pyyteettömästi neuvojaan ja viettäneet tuntikausia parhaimman harrastuksen parissa treenikentällä. Mukaan on mahtunut niin iloa kuin surua, olen monta kertaa uhannut jo lopettaa tämän pilkunviilauksen totaalisesti epäonnistuneen kokeen jälkeen, mutta totta kun puhutaan - en ole ikinä ollut valmis luovuttamaan.

Vaikka valiotulosten kasaansaamisen tuskin olisimme Qupsun kanssa täysin kahdestaan yltäneet, kaikista suurin halaus ja kunnia kuuluu itse Quattrolle. Qup on kaikin puolin enemmän mitä osasin ensimmäiseltä koiralta toivoa. Se on antanut paljon anteeksi tekemiäni virheitä ja aina niin omana iloisena itsenään treeneissä.Vasta viime aikoina olen oppinut enemmän arvostamaan Qupan tapaa työskennellä: turhaan vaadin tai oletan siltä bordercolliemaista räjähtävyyttä, vaan osaan vihdoin tyytyä sen rauhalliseen ja varmaan tapaan suorittaa liikkeitä. Qupa todella ansaitsi yönakkinsa TK4 kunniaksi ♥

Jotta ei menisi ihan itkemiseksi, on tämä teksti varmaan hyvä lopettaa tähän. Joitakin asioita vaan on vaikea pukea sanoiksi... Tokoilu tottakai jatkuu ja TK4-kakkukin tarjoillaan lähiaikona kiireen hellittäessä.

Tämän vuoden tokokoekausi pyörähti eilen käyntiin Qupsun osalta, kun starttasimme kevään ekaa kertaa Uudenmaan noutajien kokeessa. Itse kisailua harjoittelimme toki jo pari viikkoa sitten möllitokossa, jossa pääsin puuttumaan pariin liikkeeseen, joiden suoritustavassa minulla ja Qupalla on ollut erimielisyyksiä. Odotukset tätä päivää varten siis olivat korkealla, varsinkin kun edeltävät viikon treenit ovat onnistuneet hyvin.

Meidän EVL alkoi jo aikaisin aamulla, mutta silti aurinko porotti jo lämpöisästi, kun päästiin kehään. Liikkeet onneksi suoritettiin kaikki putkeen, kehään meinaan on ärsyttävää lähteä uudestaan, kun ei ole mitään mahdollisuutta tulokseen. Ärsyttävää se on kyllä silloinkin, kun ensimmäinen tai toinen yksilöliike menee nollille. :( Nimimerkillä kokemusta kertyi taas lisää.

Paikkaistuminen 10
Paikkamakuu 10 Jejee, maahanmeno vasta omalla käskyllä! Quattro oli kääntynyt lonkalleen, mutta suoraan asentoon.

Tunnari 9 Qupsutin osui omalle kapulalle heti, mutta palautti ravilla.
Ruutu 0 Ärsytys potenssiin miljoona. Mikä sika. Manasin jo ennen suoritusvuoroa, kun näin minne ruutu oli laitettu, että Qupsuhan ei löydä tuonne. Ruutu oli hankalasti hahmotettavissa kehän reunassa metsän laidalla, jonne puiden varjot juuri osuivat ja aurinko paistoi päin. Punaiset merkit eivät osuneet omaankaan silmään, myöskään Qup ei hahmottanut niitä, vaan lähti etuviistoon merkiltä pöllöilemään. Kävin näyttämässä ruudun vielä lähempää, jolloin eläin bongasi sen. Jossittelu on aina hauskaa, mutta en keksi mitään muutakaan kuin hankalat varjot Qupsun pomminvarman ruudun epäonnistumiseen...
Kaket 9 Seiso-istu venähti vissiin jonkun sentin eteenpäin, muuten varsin kivat kaket, ja vielä reippaat!!
Metallihyppynouto 9½ Hyppy ok, mutta ote kapulaan löysä.
Luoksetulo 9 Unohdin ilmoittaa tuomarille käsimerkin käytöstä, josta kai piste pois, mikäli oikein ymmärsin. Totta kun puhutaan, en ymmärtänyt kehästä lähtiessäkään, lähtikö piste pois valuneista pysähdyksistä vai omasta mokastani. Joka tapauksessa, stopit olivat onnistuneet, ja Qupsu tuli lujaa!
Seuraaminen 8 Tuntui kauhealta, mutta ilmeisesti ei näyttänyt ihan niin kauhealta. Juoksuosuuksissa Quattro irtosi törkeesti, mutta hitaat käynnit ja käännökset ok.
Zeta 10 Mitäköhän tuohon sanoisi. En kääntynyt katsomaan kuinka nopeasti Qupa stoppasi ja minkä asennon valitsi, mutta valinnat osuivat oikeaan. Onnistuinein aikoihin.
Ohjattu 10 Jee! Merkillä Quattro suunnitteli oma-aloitteista pysähtymistä, joten jouduin pysäyttämään vähän vinoon. Kääntyi kuitenkin vasemmalle kapulalle hyvin ja palautti nopsaan.

Tein jo ennen kehää päätöksen, etten katso mitään numeroita, vaan keskityn ainoastaan koiraan. Onnistuin!! Kehäänmeno sujui edellisiä kokeita paremmin, kun sain melkein seurautettua Qupsun tunnarin aloituspaikalle. Viime metreillä se kuitenkin päätti rientää moikkaamaan liikkuria... Ruudun jälkeen oli niin huono fiilis jatkaa kisaamista, kun mahdollisuudet tulokseen oli melkein olemattomat. Ajattelin jo kakeja aloittaessa, että mennään koe loppuun pakon edestä, mutta sain lopulta tsempattua itseni, ja ohjastamaan Qupsua parhaan mukaan. Hyvä minä! Viime kokeessa nollan jälkeen päätin jo luovuttaa, eikä se ollut koirallekaan reilua. Ainoa numero nyt minkä vahingossa näin, oli zetan kymppi, mutta muuten koe meni vähän pimennossa: liikejärjestyksestä ei ole mitään hajua, mutta sain kaiken keskittymisen koiraan, kerrankin.

Tuomarin loppusanoja oli muun muassa, että oli mukava nähdä reippaasti ja iloisesti työskentelevä labradori EVLssäkin. Tarinoi kaikkien muiden liikkeiden sujuneen ruutua lukuunottamatta hyvin, mutta tulos paljastui vasta palkintojenjaossa. Pidettiin tällä kertaa Qupan kanssa jumbosijaa 4/4, mutta häviö ei ollut lainkaan häpeä yhdellä nollalla ja tuloksella EVL1 261,5p. En olisi kyllä ikinä uskonut, että Qupa yltäisi ykköseen nollaamalla niinkin tärkeän liikkeen kuin ruudun! Mikäli ruudusta ei olisi lähtenyt 40 pojoa pois, olisivat loppupisteet lähennelleet 300 pistettä, hui.

Pakko myöntää, että ruudun sikailut ärsyttävät edelleen ja Qupsu varmasti löytää itsensä ruudusta tulevalla viikolla useampaan kertaan. Mutta silti, Qupa oli super!

Jälkihuomio: Ensimmäisen kerran treenasimme ruutua kolme tuntia epäonnistumisen jälkeen, kun lähdettiin Linnun kanssa extemporee Ojankoon. Hah, siitäs sait Qupsutin. Ruututeemalla ollaan jatkettu iltaruokien yhteydessä, sillä Qupa on tienannut elantonsa ruutuun löytämällä. Saas nähdä, jos motivaatio löytää perille olisi suurempi panosten kovetessa.

Vasta pikkuhiljaa ymmärrän, että kesä on ihan oikeasti aivan kohta! Puut eivät ole enää hiirenkorvalla ja on enemmänkin poikkeus kuin sääntö, että ulkoilla voi ilman takkia ja kaapista kaivetut ballerinat ovat jokapäiväisessä käytössä. Koulunkaan loppumiseen ei ole enää kuin muutama hupsu viikko... Eilen metsässä jouduin hyttysparven kohteeksi, kun satuin istahtamaan kivelle hetkeksi ja katselemaan koirien puuhailua. Voi kun ehtisikin nauttimaan yhtäkkiä tupsahtaneesta keväästä, mutta varsinkin toukokuu tuntuu taas olevan kevään kiireisin kuukausi. Kaikki treenit starttaavat ilmojen lämmettyä ja iltaisin sekä viikonloppuisin tuntuu riittävän myös muuta ohjelmaa. Ilmiö on niin tuttu viime keväältä, jolloin toukokuulle tuppautui kaikki tapahtumat. Viime blogikerralla ehdin jo uhata, että toukokuu lupaisi aikaa, mutta mitä vielä. Päivän pidentyminen onneksi helpottaa asiaa, enkä varmaan ikinä kyllästy iltalenkkeihin keväisessä auringonlaskussa pelloilla. Kaikki valo, tunnelma ja lämpö. Ja iltaiset tokotreenit lähikentällä porukalla, jolloin suurin aika kuluu vain maassa löhöämiseen muiden treenejä analysoidessa. Vielä kun saisi kevään ihanuuden ikuistettua kamerallekin, mutta se raukka ei ole saanut ulkoilla liiemmin.

Unan toisia nometreenejä vietettiin muutama päivä sitten ja aiheena oli markkeeraukset. En uskaltanut odottaa Ulpukalta pitkillä markkeerauksilla kummoisempaa, sillä niidenkin treenaus on ollut heikossa hapessa. Treenattiin pellolla, johon rakennettiin ykkösmarkkeerauksien avulla koirille muistikuvat tietyistä kulmista, joista löytyy dameja, ja lopuksi heitettiin kakkosia samoihin paikkoihin. Ykkösmarkkeerauksissa ei ollut pitkälläkään matkalla mitään ongelmaa, samoin palautukset pelasivat.

Kakkosmarkkeerauksia tehtiin muutaman kerran viime kesänä lyhyillä matkoilla ja helpoin harjottein, joten ensimmäinen kakkosmarkkeeraus Unalta meni vähän ohi. Se varmaan ajatteli, että onpa ohjaaja pöllö, kun koittaa tieten tahtoen saada meikäläisen katsomaan väärään suuntaan, ja oli ihan vakuuttunut, että ensimmäiseksi heitetty dami on ainoa. Eipä ollut pitkään, kun huomasi myös toisen lennon. Molemmat damit palautuivat kuitenkin, ja uusinta-kakkosmarkkeerauksessa Ulpulla selvästi välähti joku lamppu päässä ja se seurasi molemmat pudotukset paremmin. Jos Una jo treenaamatta kykenee moisiin melko hyviin suorituksiin, siinä riittäisi potentiaalia, jos ohjaaja osaisi valjastaa sen käyttöön!

 
Väsynyt leiriläinen tunkeutui kainaloon

Kevään ja toukokuun myötä myös ohjatut ulkotreenit heräävät talviunesta. Viime viikolla Una pääsi aloittamaan agilityn alkeiskurssin Ojangossa ja eilen treenasimme toisen kerran alkeiskurssiporukalla. En uskaltanut viime vuonna hakea ryhmään, vaan treenasimme omatoimisesti, sillä halusin tarkistaa pennun sisäiset ominaisuudet luustokuvien muodossa ennen rankempaa treeniä. Terveeksihän se kesällä todettiin, joten siitä ei tarvitse huolehtia. Huomaa, että alkeiskurssisisältö elää ja on muuttunut vuosien varrella: silloin kuin Qupan kanssa aloitimme lajin, tuntui, ettei kukaan, minä mukaanlukien, ollut kuuna päivänä kuullutkaan hyppytekniikkatreeneistä, mutta vuosien varrella sekin käsite on tullut tietoon. Onkin ihan huippua, että tehtiin jo nyt hyppytekniikkatreenin tapaisia harjoituksia!

Aksatreenien lisäksi käyntiin on päässyt nometreenit. Emmin keväällä pitkään uskallanko ilmoittaa Ulpun mukaan, koska meillä homma on vielä niin alkeistasolla. Torstaina pidetyt ekat treenit sujuivat ihan kivasti, kun tehtiin muistiharjoituksia ja katsottiin läpi (nome)seuruuta. Se seuraaminen ei ollut Ulpulla hanskassa, eihän sitä sille siis ole opetettu, mutta oon toivonut jos talven aikana olisi tapahtunut ihmeitä. Ihan kivasti siihen nähden, Unan kuono painui maata kohti jonkun kerran, mutta muuten se seilasi mukana. Omaksi onnekseni ei olla valovuoden päässä muista ryhmäläisistä, sillä suurin osa ei ole vielä startannut nomekokeissa. Ehdin jo pelätä, että ryhmäläiset ovat pelottavia tosinomeilijoita, jotka haluavat aloittaa treenit triplamarkkeerauksilla ja puolen kilometrin linjatreenillä.

Quattron elämään on kuulunut edustustehtäviä, muun muassa viime viikonlopun PetExpon agilitynäytöksessä. Olimme seuralaisten kanssa esittelemässä lajia lyhyen agilityradan avulla messuvieraille sekä lauantaina että sunnuntaina. Qupalle tuollaiset ihmisiä vilisevät massatapahtumat ovat omiaan, sillä rapsuttajia löytyi radan varrelta. Samana viikonloppuna sain varattua Qupsulle toisen tokokoepaikan toukokuulle. Suurin oivallus kevään aikana lienee tullut itselleni, kun alan vihdoin ja viimein ymmärtämään liikkurin merkitystä treenitilanteissa. Ehkä sattumaa, että päästiin Qupan kanssa EVLn asti ilman liikkuroituja treenejä (ihan oikeasti, määrä on laskettavissa yhden käden sormilla!), mutta ylimmän luokan liikkeiden parsiminen kasaan yksin tyhjällä kentällä onkin ollut astetta vaikeampaa. Qupsu ei ole treeneissä ottanut liikkurista häiriötä kovin paljon, pikemminkin en saa itseäni keskittymään täysillä koiraan. Una sen sijaan ei ole pystynyt keskittymään tekemiseen läheskään samalla lailla liikkurin kanssa kuin ilman. Ei siis ihme, että kaikki avoimen luokan kokeet ovat olleet enemmän tai vähemmän kaaosta!

Kevään valoisina iltoina ollaan tavattu koirakavereitakin. Lenkkeiltiin ikuisuuden jälkeen Linnean, Rion ja Avan seurassa, lisäksi käytiin eräs ilta kaveriporukalla Ojangossa (videota luvassa!). Myös Unan Giltsi-äippä oli eräs viikonloppu käymässä. Alkukesän suunnitelmiakin on vahvisteltu viime aikoina ja tiedossa on pidemmän matkan reissua niin kaksi- kuin nelijalkaisillekin!

Ei ole omena kauas puusta pudonnut....

Viime viikonlopun vietimme Unan kanssa labbisten tokoleirillä, josta myöhemmin enemmän lisää. :)

Unan tokotulokaspalkinto

Tokotulokas ja kennelpiirin pokaalit

Vierailimme pääsiäisen aikaan taas koirien kanssa uimassa. Suuntana tällä kertaa oli Hyvinkään koirauimala. Unan ja Qupan uintiseurana oli niin ikään labbis Olavi ja pienenpieni Osmo-bordercollie. Qupsu aloitti jälleen ulvomisen autosta ulos hypättyään ja piti melkoista mölinää ennen kuin pääsi allasalueelle. Viisaampi Ulpu piti onneksi suunsa tukossa...

Aikansa uituaan Qupa siirtyi pallojen kanssa läträämiseen. Se parhaimmillaan hamstrasi koko altaan pallot käyttöönsä ja sukelteli niitä altaanreunalta. Elukan riemulla ei ollut rajaa, kun se sai pelailla tennispalloilla samaan tyyliin kuin kesällä! Tuossa videolla on tapahtunut pikkumoka, siinä toistuu sama pätkä kahteen otteeseen, vaikka en edes huomannut tuplanneeni mitään. Älkää siis ihmetelkö.

Tokoaktiivisuus on viime aikoina nostanut päätään kiitos sulaneiden lumien. Qupalla tuntuu olevan kevättä rinnassa, se on niin innokkaana treenaamassa ja osallistumassa, että homma muuttuu helposti sähläämiseksi. Olen niin tottunut laama-Quattroon, että sen uusi moodi tuntuu niin hassulta! Liikkeissä riittäisi vielä hiomista ennen kevään kokeita, mutta vakaa aikomus on kisata jälleen ensi kuussa. Unan älykkyysosamäärä sen sijaan on vakuuttanut viime viikkojen aikana minut, sillä ollaan vihdoin päästy tunnarissa siihen vaiheeseen, että kaikki kapulat ovat näkyvillä kuin kokeessa. Ja pentu on pätevä ja palauttanut oman nuuskittuaan kapulat läpi! Tuulta tunnari sai alleen sen muinaisen kouluprojektin myötä, jolloin pidin tunnaritreeneistä päivittäin lukua yllä ja olen edelleen rustannut ylös päivän tunnaritreenin lopputuloksen. Epäonnistumisia ei ole tullut vähään aikaan, mutta koitan vielä olla huokaisematta helpotuksesta, sillä tämän tekstin jälkeen tunnari tuskin onnistuu!

Qupan treenit agilityn parista on ikuistettu alla olevaan videoon parin viikon takaa. Videolla on toinen yrityksemme ja Qupsulla oli ihme possuilua keppien kanssa. Ekalla keskenjättämisellä se luuli, että heitin namin sille, kun heilautin kättä, mutta pari seuraavaa kertaa oli silkkaa sikailua.