torstai, 26. heinäkuu 2012

Blogi muuttaa!

Quattron ja Unan blogi muuttaa uuteen osoitteeseen: quattrouna.blogspot.com

Toivottavasti kaikki päivittävät linkkinsä ja siirtyvät uuteen osoitteeseen lukemaan kuulumisia! :)

lauantai, 30. kesäkuu 2012

Jos hyvää, niin huonoakin

Vierailimme kuluneella viikolla pariin otteeseen koirien lentokentällä - siis Ojangossa. Vartin automatka ei ole julkisilla yhtä helposti tehty, sillä pahimpaan ruuhka-aikaan matkaan on kulunut 1h15min. Luojan kiitos hoksasin alkukeväästä nopeamman, mutta enemmän vaihtoja sisältävän reittivalinnan, jolla matkan saa taittumaan puolessa tunnissa vaihtokulkuvälineiden sattuessa kulkemaan juuri sopivasti.

Tiistain treenipäivä, jolta videotkin ovat, oli helteisempi. Una kyllä pinkoo yhtä päättömänä säällä kuin säällä, mutta Qupalla oli huono päivä. En saanut ohjaustani napakaksi ja oikea-aikaiseksi ja tein sen kanssa niin tyhmiä virheitä. Käännökset valui, Qupa juoksi vääriin putkiin (tai juoksi ohi...) ja laamaili radalla. Taoin itseäni nyrkillä päähän ja koitin olla skarpimpi, jotta saatiin pieni radanpätkä edes puoliksi onnistumaan. Unan pikkupätkässä olin taas auttamattomasti jäljessä, ja koska se ei hae esteitä kuin Qupsu, oma ohjauksenikin mätti. Kaksi vikaa hyppyä koituivat ongelmaksi, kun kaivoin aina lelua taskusta väärään aikaan. Enkä edes älynnyt sitä, tyhmä minä. Kuten huomaatte, ihan huonot treenit oli.

Torstain agit onnistuivat paremmin, sillä suunnittelin mitä teen, ja pysyin siinä! Qupsulle suunnittelin radan hiukan siirrellen kentän esteitä ja hyödynsin Ulpua varten tekemääni vinoa hyppysuoraa (2-5). Jo sujui paremmin: Qupalla oli eri meininki tekemiseen kuin edelliskerralla ja ohjauskuviotkaan eivät olleet pahimmasta päästä! Unan osuus eli vino hyppysuora sai alkunsa tiistain loppuradasta, ja namialustalla homma pelitti. Lisäksi pennen kanssa jatkettiin keppi- ja kontaktiprojektia jälleen. Täytyisi kotiin rakennella 2x2-keppivälejä, jotta treeni pääsisi edistymään.

 


tiistai, 26. kesäkuu 2012

Myrskyn jälkeen on poutasää

Saatiin eilen melkoinen määrä vettä niskaan. En muista milloin olisi yhtä saavista kaatamalla satanut, edes viikon takainen sunnuntai ei vetänyt vertoja tälle. Mikä onni, pahimman sateen aikaan olin koluamassa alennusmyyntejä illalla ja koirat vetivät lonkkaa kotisohvalla. Kaupungissa oli sangen hupaisan näköistä, kun ihmiset joko kävelivät jalkojaan nostellen värikkäät sateenvarjot olalla - tai juoksivat kassit pään päällä katokselta katokselle. Mainitsinkin, että olisi ollut kiva ikuistaa näky myös kameralle! Vaan kaikki huonokin loppui aikanaan, myöhemmin paistoi aurinko ja lähdin vielä koirien kanssa tokokentälle! En voi rakastaa enempää hiljaisia kesäiltoja auringonlaskussa, ihan huippua.

 

Iltaiset treenit sujuivat kivasti. Teetin molemmilla alkuun hyppynoutoja: Unan versiossa tein alle liikkeestä istumisen, jotta sain sille koemoodin päälle (=tavallista sähläävämpi) ja halusin testata hyppynoudon toimivuutta eri mielentilassa. Vinoissa heitoissa ei ongelmaa, vaan hyppy suoriutui molempiin suuntiin. Qupsulle parit metallinheitot hypyn yli: kapulannostot tällä kertaa ok, mutta palautukset armottoman hitaita. Qupa oli muutenkin kuin hidastetusta elokuvasta, enkä saanut sen normaalia tempoa esiin niin millään, ehkä se olisi lepopäivän tarpeessa tokojutuista. Nimimerkillä joka ilta treenikentällä...

Unan kaket ovat täysin tietämättömästä syystä alkaneet pelittää varsin hyvin. Keväällä tuskailin ja tuskailin, kun homma ei etene, mutta vihdoin hoksasin tehdä pelkkää tekniikkatreeniä sisätiloissa - ja johan auttoi! Qupan TK4 jälkeen aikaa riittää hieman jo penskan koekuntoon hiomiseen, kun koko kevään olen treenannut Unan kanssa läpi samoja virheitä. Viime viikolla tehdyssä tasontarkastuksessa Una tuli kakeissa crocsilla mitattuna yhden kipaleen eteenpäin eli noin parikymmentä senttiä. Eilen etukäpälät pysyivät sentilleen samassa paikassa! Ainoa probleema on, että Ulpu liikkuu sivusuunnassa jonkun sentin. En sitten tiedä kuinka katastroofi siitäkin on kehkeytymässä.

 

Lapista kotiuduttuamme on mennyt muutamat agilityn ohjatut treenit ohitse. Quattron ohjatut peruuntuivat omalta osaltani sekä kouluttajan osalta kerran, joten Qup ei ole päässyt ohjatulle lentotunnille aikoihin. Qupan agitreenien sijaan olin Unan kanssa nomeporukalla treenaamassa riistahakua korvessa. Una palautti vauhdikkaasti tuntemattomia lintulajeja kauempaakin treenamattomuudesta huolimatta (riistaa viimeksi taippareissa...), ainoa hienosäätö olisi opettaa elukalle riistojen palautus käteen. Agilityn saralla Unan alkeiskurssi saatiin pakettiin tässä kuussa ja jatkoa on luvassa loppukesästä. Keppien opetukseen halusin kokeilla 2x2-tekniikkaa, sillä Ulpu oppii tarjoamalla hyvin. Treenistä täytyisi napata joskus videon pätkä, tällä hetkellä Unalla on neljä keppiä melkein rivissä ja treeni edistynee. Kuitenkin ennen keppien lisäämistä suunnittelin opettaa vaikeimmatkin keppikulmat Unalle vesiselviksi, sillä se tahtoo välillä fuskata.

 

Kesän kunniaksi olemme nauttineet pitkistä illoista ja lämpimistä keleistä hyvässä seurassa. Lähikenttiä on kulutettu aktiivisesti tokon merkeissä porukalla, molemmat koirat ovat saaneet kaivattua liikkuri- ja häiriötreeniä. Lisäksi lähipellot ovat toimineet oivana juoksukenttänä, Una on saanut painaa viime aikoina menemään kelpien ja aussien seassa ja saanut samalla oivaa kunnon kohotusta pinkoessaan aavistusta kevyempien kavereidensa perässä. Hengenheimolaisuudesta on huolehtineet lähipeltojen labbikset. Qupsu ei junnujen leikeistä pahemmin välitä, sen aika kuluu paremmin tennaria hakiessa tai heinää syödessä.

 
Hani, Redi, Una, Muru ja Qupa pitivät hellepäivänä huolen lenkkipolkujen kulutuksesta.
 
 

Sivistyspuolestakin on pidetty kiinni, sillä seikkailimme Unan kanssa merenrantabulevardeilla eräs viikonloppu, paimenkoiraseurassa silloinkin.

 
Una ja Kaapo kaupungin vilskeessä

keskiviikko, 20. kesäkuu 2012

Napapiirin tuolla puolen


Kaksi ihmistä, kaksi koiraa ja yksi (1) viikko reissussa... Koirilla takaosassa oli lokoisat ja tilavat olot, mutta kassipino takapenkillä oli melkosen korkea.

Me päätettiin heti ottaa koirien kanssa tuntumaa lomailuun kesäkuun alussa ja lähdimme koiraporukalla viikoksi Lappiin! Reilu pari viikkoa sitten lauantaina saatuani paperit koulusta käteen, kaahasin yksien ylppärijuhlien kautta kotiin täyttämään rinkkaa ja muutamaa muuta kapsäkkiä, ja alkuillasta jo harjoittelimme autossa istumista suuntaamalla Raumalle ensimmäistä välipysähdystä varten. Lupaavien muutaman tunnin yöunien jälkeen kello 04:00 soi kello, ja oli aika ahtaa tavarat ja koirat käpykylän keskustasta lähtevään bussiin. Bussi (joka oli aika hieno!) lastattiin 11 noutajalla ja 12 noutajaihmisellä. Mukana oli Unan lisäksi myös muutama muu uppis: muun muassa Unan äippä Gilda sekä siskopuoli Oona, ja Oonan tytär Sanni olivat omistajineen reissussa mukana!
 

Koirien aamupala aamukahdeksalta Närpiössä

Bussimatkustusta Qupan tyyliin

Bussi suunnattiin kohti Leviä, jonka ympäristössä ja lähituntureilla teimme päivävaelluksia palaten mökille yöpymään. Bussimatka söi lähemmäs 16 tuntia, sillä koirien kanssa reissaamiseen kuului muutama pysähdys ja kauppakäynti. Matkanteko ei onneksi tehnyt kovin tiukkaa, sillä bussi oli tilava tällekin koiramäärälle ja aikaa pystyi kuluttamaan vaikkapa ottamalla päikkärit bussin takaosan sängyissä. Ei hassumpaa! :) Meikäläisen matkustuskiintiö alkoi olla täynnä Rovaniemen kohdalla, se kuulosti jo niiin pohjoiselta eteläsuomalaisen korvaan ja olin varma, että Levi tupsahtaisi kulman takaa vastaan... Odotin myös Napapiirin hienoja "tässä se menee"-kylttejä, mutta meidän reittivalinnalle niitä ei osunut yhtään, missattiin varmaan virallinen rajanylityspaikka, jos sellaista edes on... Mutta löydettiin lopulta hienolle mökillemme, jonka ikkunoista sai zoomailtua Levitunturin huippua ja takapihalta alkoivat loistavat lenkkimaastot pururatoineen. Onnistuttiin jopa eksymään sille yhdelle ja ainoalle polulle Taijan kanssa ensimmäisenä iltana puolenyön jälkeen. Kännykkänavigaattoristakaan ei ollut hyötyä huonojen kenttien vuoksi, mutta onneksi yöttömän yön ansiosta pimeys ei yllättänyt heti.


Sanni ja Una suorittivat lähilenkkipolkujen koeajoja

Ensimmäisenä vaelluspäivänä maanantaina suuntasimme Kätkätunturin huippua kohden. Vaikka matkaa huipulle ei ollut varmasti viittä kilometriäkään, oli käveleminen ihan eri stratosfääreissä kuin kotimaastoissa. Jatkuvan nousun vuoksi matkaa ei kävellytkään tunnissa vaan niitä kului useampi välipysähdyksineen. Maasto myöskin oli aika vaikeakulkuista: reitiltä löytyi jyrkkiä nousuja kivikoissa, jotka hidastivat myöskin alastuloa. Mutta maisemat huipulta olivat hienot, ainakin ensimmäistä kertaa tunturissa käyneen silmään! Oma maisemasilmänikin kyllä harjaantui jo viikon aikana ja alkuviikosta ihastuksen huokauksia aiheuttaneet maisemat olivat jo aika peruskauraa loppuviikosta.


Kätkän valloittajat

Huipulla tönöttäneessä kodassa saimme grillattua matkaeväät ja vaahtokarkit kätevästi, ja alas olikin helppo vyöryä vatsa täynnä. :) Luulin jo, että ekalla vaelluksella ei näy poron poroa, mutta loppumetreillä yksi tupsahti pellolta melkein nenän eteen. Bongattujen eläinteen listaan sai myös kirjoittaa kyyn, jonka joku onneksi ehti huomata ennen suurempaa vahinkoa!



 
Sukulaispotretti: kivellä Gilda, vasemmalla Gildan tytär Oona (U. Kiona), Una sekä reunassa Sanni (U.Pompom)

Reissun upeimmista maisemista sekä raskaimmasta päivästä vastasi tiistain reissu Pallastunturille, josta suuntasimme useamman tunturin yli ja ympäri parikymmentä kilometriä kohti pohjoista (ehkä). Onnettoman tunturinimimuistini ansiosta mulla ei ole mitään hajua, mistä kohtaa ja mihin suuntaan kuljimme, vaikka vetelinkin Taijan kanssa suurimman osan matkasta letkan etunenässä. Takanatulleet ehtivät jo huolestua, että lähdimme vahingossa 50km kiertoreitille Hettaan, kun pingoimme täyttä häkää ensimmäiselle kodalle, jonne kertyi matkaa 9km...


Ennen ensimmäistä kunnon pysähdystä tunturista paljastui kunnon lumikinoksia, joihin varpaani pääsivät tekemään lähempää tuttavuutta lyhytvartisten kenkien ansiosta. Onneksi naapurin repusta löytyi yhdet ylimääräiset irtolahkeet, sillä onnistuin unohtamaan omani kotia. Muutenkin kesäfiilis laski aika roimasti, sillä hyytävässä tuulessa lumikasojen keskellä olo oli kaikkea muuta kuin kesäinen. Mutta maisemat pesivät mennen tullen Kätkätunturin! Maasto oli karumpaa kuin edellinen, todellinen tunturifiilis siis, ja tällä kertaa oltiin oikeasti korkealla. Ennen ensimmäistä kotaa joku antoi myös varoituksen lumessa olleissa karhunjäljistä. Oma pulssini nousi varmaan aika korkeaksi, ja ehdin jo bongailla epätoivoisesti aukeasta tunturista pakopaikkaa sekä suunnitella pikaista paluuta takaisin, mutta onneksi tarkkasilmäisempi tunnisti ne levinneiksi ihmisen jalanjäljiksi.


Tytöt matkalla kohti määränpäätä, kuvasta huomaa Sannin ja Unan jäätävän kokoeron!


Rihmakurun kodalla tapahtuneen mukaeksymisen, välitankkauksen ja varpaanlämmittelyn jälkeen suuntasimme eteenpäin kohti seuraavaa levähdyspaikkaa (ja evästaukoa ;). Koiratkin saivat lisäenergiaa koiranmakkarasta ja purkkiruoasta, ja ainakin Ulpu kulutti lepotauon lepäilyyn. Qupa sen sijaan ei älynnyt/osannut/tarvinnut lepotaukoa, se hölmöili ympäriinsä, ja oli paikallaan ainoastaan käskyn alla.

 
Tosimies ei takkia tarvinnut.

Upeita maisemia olisi riittänyt katseltavaksi vaikka kuinka. Seuraava tupa jo näkyvissä!

Viimeisen kuvassa näkyvän tuvan häämöttäessä matka oli jo melkoisen pitkällä ja kellokin näytti iltayhdeksää. Tuvalta hajaannuimme kahteen pikkuporukkaa huomaamatta: me nopeammat pingoimme eteenpäin muutaman askeleen nopeammin ja toinen porukka muutaman hitaammin. Tasasimme tahtia ihanalla tunturipurolla maisemia ihaillen, josta suunnistimme neljän porukalla bussille odottamaan muita. Onneksi reissussa oli joku partiolainenkin, sillä emmin itse yhden risteyksen kohdalla melkoisen pitkään, koska mun tuurilla valittu tien haara on aina väärä. Huoli oli turha: polut kohtasivat kilometrin päästä uudelleen, joten valinta ei osunut väärään. ;) Polku myös leveni mitä alemmas päästiin ja loppumetreillä kansallispuistossa olo oli aika hulppea!


Viimeinen tauko ennen loppurutistusta HIEKKAtiellä

Matkaan lähdettäessä aamulla kokeneemmat käskivät pakkaamaan crocsit rinkkaan mukaan, sillä kilometri ennen maalia virrannut joki on pitänyt tapanaan tulvia alkukesästä. Mielikuvissa eli polvea myöten kahlaus jääkylmässä vedessä, joten pettymys olikin melkoinen, kun tarpeeksi hyvän tasapainon omaava pääsi taiteilemaan lankkuja pitkin tulvakohdan yli. Viimeiset tienhaarat osuivat vaistolla oikeaan ja loppumatkasta pystyi suuntaamaan kohti luonnonrauhaa rikkonutta bussin ääntä kohti!


Parikymmentä kilometriä ja puoli vuorokautta takana, bussi löytyi!

Ajantaju tunturissa katosi kokonaan, eikä 12 tunnin reissu tuntunut jaloissa tai päässä - edes seuraavana aamuna pahemmin. Mutta kyllä oli ihanaa saunan kautta kaatua pehmeään sänkyyn mökillä! Koirillekin uni maittoi: Una käpertyi kainalooni ja Qupa-raukka tilanpuutteesta johtuen teki pesän Taijan hervottoman kokoiseen kassiin. Muutenkin yö oli vähän levoton, sillä Una oksensi minun kassin päälle. Onneksi olin sulkenut sen sukkavarkaiden takia, joten kuuraukseen joutui ainoastaan kassi.

Keskiviikon jokiristeilyn, ravintolakäynnin, hömppäilyn ja mökkipihassa tehdyn tokotreenin parissa vietetyn lepopäivän jälkeen torstaina vuorossa oli Särkitunturin valloitus. Pala kakkua tiistain reissun jälkeen, sillä huipulle meni hulppea pururata ja matkakaan ei huimannut päätä. Ei ollut tätäkään tunturia maisemilla pilattu, mutta hyytävä tuuli pakotti kameran pysymään kassissa. Lämpimien sämpylöiden ja suklaabanaanien lisäksi koirista napattiin ryhmäpotretti - uskokaa tai älkää, 11 koiraa pysyi paikallaan tunturin laella!


Quattro tunturin järven edustalla (meinasi karata kastautumaan, mutta ähäkutti)

Etsi 10 labradoria ja yksi vääränrotuinen!

Perjantain surkean ilman ansiosta viimeinen reissu jätettiin väliin, ja lähipolut tarjosivat hyvät lenkkimaastot. Aamupalan valmistusnakki osui meille, ja saatiin Taijan kanssa loihdittua puurot ja kananmunat kohtuullisessa ajassa tarjolle. Luonnonläheiseksi tarjoilun toi metsästä poimittu kukkakimppu mustikanvarpuineen ja männynoksineen sekä keittiöön ripotellut kävyt. Harmi, ettei kattauksesta löydy kuvaa!


Bussiateriointia väsyneen Ulpun tapaan

Niin ikävää kuin kotiinlähtö onkin, perjantai-iltana oli aika pakata huoneeseen viikon aikana levitellyt tavarat takaisin kassiin ja lauantaiaamuna suunnattiin lumisateessa +2astetta kotia kohti. Bussissa oli menomatkaakin väsyneempiä koiria ja ihmisiä, ja itsekin torkuin paluumatkasta useamman tunnin horroksessa. Reissuun kuului Oulu-sightseeing, tallattiin samoja katuja kuin vuosi sitten Nuorten SMtoko-reissulla, ja lisäksi muutama välipysähdys pikkukylissä. Kotiin saavuimme yökahden aikoihin ja etelässä puhaltanut tuuli tuntui suoraan sanoen mannereurooppalaisen kostealta Lapin viimaan verrattuna! Yöttömiin öihin jo tottuneena täällä koittaa hämärä niiin aikaisin, pohjoisessa vaan oli kovin valoisaa. Mutta reissu oli mahtava, toivottavasti joskus uudelleenkin! :)

perjantai, 1. kesäkuu 2012

TK4 Chrismes Indio Quattro

Viime sunnuntaihin mahtui paljon kyyneleitä, ehkä vähän haikeuttakin, mutta ennen kaikkea iloa. Kisasimme Quattron kanssa helteisessä tokokokeessa Askolan tuulettomalla hiekkakentällä. Olosuhteet olivat mitä mainioimmat, mutta ilma oli läkähdyttävä jo aamuyhdeksän jälkeen, kun mittakaavassa kyläkokeet suurehko EVL (14 koirakkoa!!) alkoi. Jonkin ylijumalan tai henkisen viestinnän kautta toiveeni oli otettu huomioon, ja päästiin Qupsun kanssa starttaamaan numerolla 1! Ehdin jo kauhistella, että edessä olisi paikallaolojen jälkeen tuntien odotus... Parhaimmat saivat odotella kolme tuntia, eikä ollut varmaan kovin hupaisaa, vaikka aurinko painuikin pilveen jo niihin aikoihin.

Edellisen kokeen jälkeen ehdimme vain muutaman kerran treenata: näkyi suorituksessa, ja tukahduttavan kuuma ilma: näkyi sekin suorituksessa. Pidemmittä puheitta, tällä kertaa Harri Laisi jakoi seuraavanlaisen rivin:

Paikallaistuminen 10
Paikkamakuu 10 Ekana oleminen on kyllä mukavaa: koiran saa laittaa heti maahan, ja Qupalle ei tulisi mieleenkään raahautua naapurin käskyllä istumaan, sillä onhan ylösnouseminen alasmenoa raskaampi suoritus.

Tunnari 9 Nopea ja tarkka nuuskiminen, mutta palautus ravilla
Ruutu 8 Voi itku... Merkki taasen hieno, mutta ruutu-käskyllä lähti taas etuviistoon pyörimään!! Tällä kertaa kyse ei ollut edes hahmotusvirheestä, sillä oranssit kartiot erottuivat vallan mainiosti hiekkakentän keskeltä, eikä häiriömerkkejä ollut yhtään! Maltoin itse kuitenkin pysyä rauhallisena toisin kuin viime kokeessa, enkä käyttänyt paniikissa kaikkia sallittuja käskyjä, vaan odotin, että Qup kipittää takaisin merkille hakemaan lisäohjeita. Aika kätevää, että sen on moisen niksipirkan oppinut ihan itse, sillä merkiltä sain lähetettyä Qupan uudelleen ruutuun. Lähtihän se jopa oikeaan suuntaan, mutta bongasi matkalta pienen narunpätkän. Pulssi oli varmaan kohonnut jo aika korkealle, mutta Qupsu jatkoi matkaansa ilman käskyjä, eksyi vihdoin ruutunauhojen sisäpuolelle, jossa pistin sen paniikissa maahan. Käytinkin vain kuusi käskyä kuudesta sallitusta, aika hyvin! Tuomari totesikin lopuksi, että ruudussa oli havaittavissa pientä tottelemattomuutta. Ihan pientä vaan.
Kaket 9 Vähän tahmeat jälleen ja yksi vajaa istu-seiso-asento.
Seuraaminen 8 Vaikka oli lämmin, Quattro tsemppasi! Kontakti ja vire oli juoksua lukuunottamatta hyvä, mutta juostessa koko homma levisi käsiin. Kaipaa treeniä, ja paljon.
Hyppynouto 8 Kapula lensi aivan toimitsijateltan eteen ja Qupsu jäi haaveilemaan kapulalle. Metallinostoissa on jotakin mätää, mutta Qup ei ollut ainoa koira, joka jäi tuijottelemaan toimitsijoita.
Luoksetulo 7½ Venyneet stopit sekä viimeinen luoksetulo-osuus ravilla.
Zeta 9½
Ohjattu 9½ Miinusta taktikoinnista, sillä en uskaltanut lähettää Quattroa noutamaan sen katsellessa väärää kapulaa.

Pisteitä yhteensä EVL1 280p, KP ja sijoituskin oli hulppeasti 3/14. Eikä tässä vielä kaikki, sillä ykkönen oli Qupan kolmas, jolloin kotiinviemiseksi saimme
vielä TK4 eli Quattro on näyttelytulosta vaille tokovalio!

 

Aika huikeaa. En tajua asiaa vieläkään, vaikken tiedä onko siinä mitään tajuamista. Palkintojenjaossa oltiin Qupsun kanssa yhtä hymyä, mutta vasta autossa purskahdin itkuun. Ehdinkin jo ajatella, että sain hillittyä itseni, mutta en sentään. :) Muistan elävästi Qupan ja minun ensimmäisen kokeen, muistan elävästi Qupan ekan EVL1-kokeen Oulussa ja muistan varmaan tämänkin päivän elävästi. Vaikka se ei ole kuin titteli, ehkä joillekin yksi muiden joukossa, merkitsee se minulle pikemminkin työvoittoa. Lähtökohdat sinä perjantaina, kun kannoin 7-viikkoisen pikku-Quattron itsekin pikkuisena kotiin eivät olleet kovin suuret, eivätkä tavoitteetkaan korkealla, mutta nälkä kasvaa syödessä. Tästä kaikesta kiittäminen kuuluukin lopulta niin Qupan kasvattajalle maailman parhaimmasta ensimmäisestä koirasta, mutta myös kaikille ihanille ihmisille ja treenikavereille, jotka ovat antaneet pyyteettömästi neuvojaan ja viettäneet tuntikausia parhaimman harrastuksen parissa treenikentällä. Mukaan on mahtunut niin iloa kuin surua, olen monta kertaa uhannut jo lopettaa tämän pilkunviilauksen totaalisesti epäonnistuneen kokeen jälkeen, mutta totta kun puhutaan - en ole ikinä ollut valmis luovuttamaan.

Vaikka valiotulosten kasaansaamisen tuskin olisimme Qupsun kanssa täysin kahdestaan yltäneet, kaikista suurin halaus ja kunnia kuuluu itse Quattrolle. Qup on kaikin puolin enemmän mitä osasin ensimmäiseltä koiralta toivoa. Se on antanut paljon anteeksi tekemiäni virheitä ja aina niin omana iloisena itsenään treeneissä.Vasta viime aikoina olen oppinut enemmän arvostamaan Qupan tapaa työskennellä: turhaan vaadin tai oletan siltä bordercolliemaista räjähtävyyttä, vaan osaan vihdoin tyytyä sen rauhalliseen ja varmaan tapaan suorittaa liikkeitä
. Qupa todella ansaitsi yönakkinsa TK4 kunniaksi ♥

Jotta ei menisi ihan itkemiseksi, on tämä teksti varmaan hyvä lopettaa tähän. Joitakin asioita vaan on vaikea pukea sanoiksi... Tokoilu tottakai jatkuu ja TK4-kakkukin tarjoillaan lähiaikona kiireen hellittäessä.